Sampo – Hurrikaani 1-3 (25-21,25-27,21-25,15-25)
ottelusarja Hurrikaanille 3-1
Hurrikaanin ja Sampon neljäs kohtaaminen Siilinjärvellä oli kotijoukkueen kannalta pakkovoitto. Hurrikaani oli päivää aikaisemmin kylvettänyt Loimaalla vieraat siihen malliin, että odotukset Sampon voitolle olivat marginaaliset. Tälläkään kertaa ei Jukka Tuovisen valmentama savolaisjoukkue löytänyt lääkkeitä laajalla materiaalilla pelannutta Hurrikaania vastaan. Edelleen Ryan Jay Owens tuurasi Mohamed Alhachdadia hakkurin tontilla ja jenkkihakkuri olikin jälleen tehokas (18pist.2ässää,3torjuntaa). Kun Lauri Rantaselta kysyttiin pelin jälkeen, missä Alhachdadi on, vastaus oli: – Tilannetta seurataan viikko kerrallaan.
Vaikka Sampo vei avauserän, se ei Hurrikaanin konemaista pelaamista haitannut. Seuraavat kolme erää tulivat loimaalaisille kokemuksen, monipuolisemman pelaamisen ja vähien virheiden johdosta. – Ehkä Sampo sortui muutamien pelaajien osalta kokemattomuuteen. Meillä kaikki onnistui hyvin. Esimerkiksi Tomi Mutka tuli kentälle ja nappasi yksin toisen erän eräpallotilanteessa Eetu Häyrisen kiinni. Näillä jutuilla on henkisellä puolella iso merkitys, Kosti Shumov (6pist.) analysoi.
Kahden ensimmäisen erän jälkeen Hurrikaani siirtyi ottelussa pysyvästi kuskin paikalle. Paikoin kotijoukkue pääsi iholle, mutta kokeneempi Hurrikaani karisti muutaman pitkän syöttöputken aikana Sampon kintereiltään. – Alen Djordjevic pelasi tänään vaatimattomasti ja sen jälkeen Häyrinen jäi liian yksin. Me taas vyörytettiin koko kuusikon voimin ja teimme myös perusasiat hiukan kaveria paremmin. Siinä se ero sitten lopulta tulee. Tietysti Bliss Clinicille, Martti Saloselle ja Arto Savoselle iso kiitos siitä, että on parsinut pelaajat kuntoon ja pitää huolen siitä, että kroppa on valmis aina seuraavaan peliin. Näillä on oikeasti iso merkitys kun pelataan tiiviillä tahdilla. Kertasi Hurrikaanin valmentaja Lauri Rantanen.
Välierät alkavat lauantaina Sastamalassa Valepaa vastaan. Sama kuvio toistuu kuin viime vuonna. Tällä kaudella ottelut menivät Valepalle 2-1 ja aina voittaja on ollut vierasjoukkue. – Sieltä tulee kokenut joukkue vastaan, joten meidän pitää edelleen parantaa pelaamista. Olemme koko kevään parantaneet, joten mielenkiintoiset pelit ovat edessä, Shumov pohti.
Hurrikaanin kokoonpano ei kalpene yhtään Valepalle vaan tässä otteluparissa tullaan varmasti näkemään suomalaista lentopalloa parhaimmillaan. Joukkueiden hienous on myös siinä, että vaikka monta vuotta nämä joukkueet taistelevat hampaat irvessä mitaleista ja mestaruuksista, ottelut on ratkaistu pelaamalla, eikä huutelemalla. On siis jälleen tulossa hieno kevätnäytelmä. Jonka pääosissa on suomalaine lentopallo, kaksi hienoa joukkuetta ja ennen kaikkea, todella hienot fanijoukot. Tervetuloa Loimaalle ja Sastamalaan!
-Hurrikaani tiedotus/Valtteri-