Kokkolan Tiikerit- Hurrikaani- Loimaa 3-1 (25-19,16-25,25-23,25-20)

Hurrikaani- Loimaa ja Kokkolan Tiikerit kohtasivat perjantai- illan myöhäisottelussa Suomen cupin välieräottelussa, josta muodostui liigaottelujen tapaan hyvin lämminhenkinen taistelu. Kumpikin joukkueista oli hyvin latautunut, ja tunnetaso nousi ajoittain korkealle. Ottelussa nähtiinkin useamman kerran päätuomari Raine Hakalan ojentamia varoituskortteja, joista Hurrikaanille kirjattiin myös yksi punainen kortti. Ottelussa Tiikerit oli kauden kahden aikaisemman kohtaamisen tapaan parempi. Kokkolalaiset onnistuivat toteuttamaan omaa pelitapaansa Hurrikaania paremmin. – Tiikerit syötti hyvin ja sai meidän keskipelaamisen sillä tavalla tukkoon. Meillä ei keskihyökkäys saanut tarpeeksi uhkaa aikaiseksi, Jussi Heino myönsi. Kaikkiaan Hurrikaani hyökkäsi Mikko Suomalaisen ja Aleksi Kaatrasalon toimesta 15 kertaa ykköstempoa, onnistumatta kertaakaan. Heino huomautti, että kotijoukkue oli lukenut läksynsä hyvin, ja osasi pelata Hurrikaanin keskihyökkäyksen pois. – Ilman muuta olisimme tarvinneet tänään hiukan tehokkaampaa keskipelaamista, mikä olisi tuonut meidän laitureille tilaa. Nyt laiturit tekivät sen, minkä pystyivät, päävalmentaja kertasi illan tapahtumia.

Tiikerit onnistuivat paremman vastaanoton turvin rakentamaan keskeltä hyökkäyksiä, joista Rami Rekomaa ja Antti Leppälä paukuttelivat mukavan määrän pisteitä. Kaksikko saa olla tyytyväinen Joska Förstin passipeliin, joka piti vierasjoukkueen torjujat koko ottelun ajan kiireisenä. Förstin pelinrakentelu oli nopeaa, mikä tiedettiin ennakkoon. – Kaverin laitatempo ei ollut yllätys. Ja siihen päästiin kiinni aika monta kertaa, Heino mietti.

Suomen cupin finaaliin pääsy olisi tällä kertaa vaatinut loimaalaisilta koko joukkueelta onnistumisia. Ropponen jäi 25 pisteellä liian yksinäiseksi soturiksi. Sen lisäksi voitto olisi vaatinut parempaa hihapelaamista. Ensimmäisen kosketuksen laadussa kotijoukkueena Tampereella pelannut Tiikerit oli tarkempi.

Vaikka tilastojen valossa ottelu olisi voinut kääntyä jopa Hurrikaanille, todellisuudessa toista erää lukuun ottamatta, kotijoukkue oli askeleen verran edellä. Sen Mestaruusliigasta tuttu pelitapa jaksoi jauhaa jatkopalloilla otteluvoittoon tarvittavat pisteet. Mikko Keskisipilällä on käsissään varsin kokematon ja nimetön joukkue, mutta pelitapa on juuri täydellinen nyky- Tiikereille.

Lauantain finaalissa Tiikerit kohtaa Valepan tiputtaneen Savo Volleyn.

Hurrikaani jatkaa Mestaruusliigan pelejä tulevana keskiviikkona, kun Loimalle sapuu Savo Volley. Ja viikon päättää vierailu Kokkolassa.

 

-HurrikaaniMedia-