Valepa Sastamala – Hurrikaani- Loimaa 3-1 (15-25,25-22,25-17,25-21)

Hurrikaani- Loimaan vierasmatka Sastamalaan hallitsevan Suomen Mestarin kotiluolaan sai järkyttävän, ennalta arvaamattoman lopun. Se, että Valepa oli lopulta selvästi 3-1 parempi, ei kuitenkaan ollut illan ikävin asia. Ilta osoitti, että elämässä on asioita, jotka ovat lentopalloa tärkeämpiä. Keskiviikkona kohtalo osoitti tämän todeksi. Hurrikaaniyhteisöä kohtasi pelin jälkeen tragedia, johon torstaina seura tarjoaa kriisiapua. Menetimme keskiviikkona ottelun jälkeen yhden Hurrikaaniyhteisön jäsenen sairauskohtauksen seurauksena. Vaikka paikalla oli välittömästi ammattihenkilökuntaa antamassa ensiapua, ei pitkän ensiavunkaan jälkeen mitään ollut tehtävissä. Vaikka lentopallo on meille iso asia, tällä hetkellä päällimmäisenä on suru uhrin omaisia ja sukulaisia kohtaan.

Hurrikaani- Loimaa ottaa osaa suruun ja toivoo lähimmäisille jaksamista surun keskellä.

Samalla haluamme kiittää Valepa Sastamalan talkoolaisia ja toiminnanjohtaja Hanna Arve- Talvitietä kaikesta siitä avusta, jota saimme suuren ja äkillisen surun keskellä. Sekä siitä, että Valepa Sastamala järjesti nopealla aikataululla muille faneille korvaavan kuljetuksen Loimaalle.

-HurrikaaniMedia-