Hurrikaani vs. Pielaveden Sampo 1-2 (25-17,15-25,20-25)

Lauantain toisessa ottelussa Hurrikaani sai vastaansa mm. Aleksi Kaatrasalon ja Antti Poikelan tähdittämän Pielaveden Sampon. Vaikka Hurrikaani voitti ensimmäisen erän, oli Sampo kokonaisuudessaan ottelussa selvästi Hurrikaania edelle. Varsinkin torjunta- ja hyökkäyspelaaminen oli monta luokkaa Hurrikaania parempaan. – Ensimmäisen erän voitimme, koska olimme syöttöruudussa hiukan onnekkaampia, Nicola Giolito totesi reilusti. Giolito tarkoitti sitä, että pari kolme ässäsyöttöä tuli, kun pallo tippui verkkonauhan kautta Sampon etukenttään.

Sampo esitteli ottelussa uuden yleispelaajan, slovenialaisen Alen Djordjevicin. Slovenialaiselle merkattiin ”vain” yhdeksän pistettä, mutta kertaakaan mies ei sortunut hyökkäysvirheeseen. Myös ex-Hurrikaanit Poikela (8pist.+4) ja Kaatrasalo (5pist.+2) olivat joukkueensa kantavia voimia. Varsinkin Poikela pääsi erinomaisesti kiinni Jared Krausen passitempoon.

Kaikki kolme erää mentiin melkoista vuoristorataa. Kummallakin joukkueella oli omat hyvät hetket, joiden aikana se repi eroa vastustajaan. Kaikkiaan Sampon pelaaminen oli hyvin samankaltaista kuin aina ennenkin Jukka Tuovisen päävalmentajakaudella. Joukkue torjuu tiiviisti, saa paljon vaimennuksia ja puolustaa fiksusti. Vaikka Sampolta puuttuu ykköshakkuri edelleen, löytyy Poikelan ja Djordjevicin toimesta tulivoimaa laidasta. Tuovisen joukkueen kirkkain tähti Timo Tolvanen oli poissa sormimurtuman vuoksi. Miehen paluuta voidaan odottaa kuuden viikon päästä. Siihen saakka liberohommia hoitanee Ville Heiskanen, joka Hurrikaania vastaan onnistui tehtävässään hyvin.

Giolito ei tappion jälkeen hakenut tekosyitä poissaoloista. Mies totesi suoraan, että joukkueen tekeminen ei riittänyt Sampoa vastaan. Varsinkin Mohamed Alhachdadi oli vaikeuksissa hyökkäystilanteissa. Tuovinen oli opetellut hyvin marokkolaisen hyökkäyssuunnat ja kahden miehen torjunta osasi torjua Alhachdadin viistolyönnit hyvin.

– Meillä ei vielä joukkuepelaaminen ole odotetulla tasolla. Eikä oikein voikaan. Sen verran paljon joukkue on muuttunut, että hitsautuminen vie aikansa. Joukkue on myös rakennettu erittäin tulivoimaiseksi ja nyt kun Jesse Mäntylä oli poissa, se vaikeutti totta kai peliä. Silti, erityiskiitos Kasimir Vuoriselle, mies pelasi hihamiehenä hyvin.

Hurrikaanin pelit jatkuvat taistelulla kolmannesta sijasta sunnuntaina kello 12.00 alkaen Joensuun Liiga Rientoa vastaan.

-HurrikaaniMedia-