Hurrikaani-Loimaa otti neljännen 3-0 –voiton Mestaruusliigassa putkeen, kun Raision Loimu kaatui reilun viikon sisään toistamiseen. Hurrikaanin kaksi voittoa Loimusta varmisti myös Varsinais-Suomen herruuden sekä Silja Maljan toisena vuotena putkeen savimaalle. Kotijoukkueen ykköspyssy maanantai-illan derbyssä oli hakkuri Mikko Oivanen, joka iski 15/+11 pistettä.
Ottelun avauserä reilun 700-katsojan edessä oli Hurrikaani-Loimaan myllytystä. Hurrikaani karkasi Loimua vastaan hyvin nopealla tahdilla kuuden pisteen johtoon (8-2) eikä päästänyt missään vaiheessa vieraitaan iholle. Lopulta ensimmäinen erä selvin 25-12 –lukemin keltaisille.
Toinen erä alkoi tiukemmin. 15 pelatun pisteen jälkeen Loimu johti ottelua Karri Sihvosen torjunnoilla 9-6 –lukemin ja tässä vaiheessa kotijoukkueen päävalmentaja Lauri Rantanen joutui käyttämään ottelun ainoan aikalisänsä. Aikalisä toimi ja Hurrikaani nousi pika tahtiin tasoihin ja ohi edeten tekniselle aikalisälle selvässä 14-10 –johdossa. Vierasjoukkue nousi vielä edellä mainitun Sihvosen ässällä kahden pisteen päähän, mutta ei lähemmäksi. Toisen erän sinetöi Matti Oivasen kaksi peräkkäistä ässäsyöttöä ja Luke Smithin isku. Erä lopulta lukemin 25-16 Hurrikaanille.
Kolmas erä oli tasaisin sillä erässä joukkueet etenivät käsi kädessä aina 21-21 –tilanteeseen saakka. Tuolloin Tuomas ”Ruskon rajaritari” Koppanen iski pallon verkolta kenttään ja torjui perään Loimun hyökkäyksen johdattaen Hurrikaanin 23-21 –johtoon. Dragan Mihailovic käytti tässä kohtaa vieraiden puolelta aikalisän. Aikalisän jälkeen Mikko Oivanen torjui kotijoukkueelle kolme eräpalloa, joista Loimu selvitti kaksi, mutta ei kolmatta sillä Ville Juntura syötti pitkäksi ja päätti erän.
Hurrikaani-Loimaa otti siis kolmannen erän 25-23 –luvuin ja koko ottelun 3-0 –lukemin.
”Ruskon rajaritari” pelasi lähes täydellisen ottelun
Keskitorjuja Tuomas Koppanen oli ottelussa yksi Hurrikaani-Loimaan hahmoista. ”Timberwise Koppanen” teki ottelussa 5/+5 pistettä ja näistä yksi tuli torjuntana. ”Ruskon rajaritari” –lempinimen kuuluttaja Valtteri Arralta kesken kolmannen erän saanut ex-Loimulainen oli ottelussa virheetön, mutta silti niin totutun vaatimaton:
– Alku oli hieman kankea, kun ei saanut paljoa passeja, niin sitten piti sanoa Harrille (Passari Peacock), että passaa vähän minullekin, niin kyllä se siitä lähti sitten rullaamaan.
Hurrikaanin loistavaan alkukauteen rajaritarilta saatiin myös odotettu kommentti:
– Meillä on hyvä joukkuehenki ja kun olemme voittaneet koko ajan, niin itseluottamus nousee. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
”Tosi hyvin mennyt Suomessa”
Ettei otteluraportti mene pelkästään Hurrikaani-Loimaan kehumiseksi, niin nostetaan esille myös Raision Loimun parhaana palkittu pelaaja eli Yhdysvaltalainen keskitorjuja Mike Marshman (7/+7). Marshman on ollut Suomessa nyt kolmen kuukauden ajan ja on omien sanojensa mukaan viihtynyt. Samalla myöntää joukkueensa realiteetit:
– Tosi hyvin on sujunut Suomessa. Hyvin pitkälti samantyylinen maa, mitä Yhdysvallat, mutta pieniä eroja on siitä huolimatta. Ihmiset ovat olleet todella mukavia. Raision Loimussa on uudelleenrakennus käynnissä ja olemme sinut asian kanssa.
Loimaalainen yleisö sai kiitosta Loimun pelaajalta:
– Täällä yleisö loi loistavaa energiaa kentälle. Oli mukava pelata, vaikka hävisimmekin.
Ottelu kerrallaan mennään
Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja oli melko vähä sanainen neljännen 3-0 –voiton jälkeen. Päävalmentaja oli tyytyväinen joukkueensa aloitukseen ja totesi myös leppoisan alun olleen hyvä joukkueen kannalta. Myöhemmin syksyllä alkava otteluruuhka ei Rantasta vaivaa:
– Meillä on hyvä pelaajarinki tässä, joten ei minua kylmää heittää ketään pelaajaa kentälle tilanteen tullessa. Ottelu kerrallaan mennään, tiivisti Rantanen.
”Peli niin hyvää kuin vain voi olla”
Mikko Oivanen oli Hurrikaanin tehokkain pistemies (15/+11) ja hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Oivanen kuvaili maanantai-illan ottelua pitkälti samanlaiseksi, mitä viikko sitten Raisiossa. Ottelutahti on myös Mikon mieleen:
– Mukava ottelutahti ollut alkukauden ajan, kun ei ole ollut vielä paljoa reissaamista, mikä on tulossa myöhemmin.
Kysyttäessä Mikolta mielipidettä joukkueen alkukauteen kouluarvosanoin, niin numero oli aika korkea:
– Sanoisin, että ysipuoli. Peli on nyt periaatteessa niin hyvää kuin se vain voi tässä vaiheessa kautta olla. Lähtee varmasti vielä kehittymään kauden edetessä.
Hurrikaani-Loimaa jatkaa taisteluaan Mestaruusliigassa tämän viikon sunnuntaina, kun aina niin miellyttävät Oulun Etta sekä Olli Kuoksa saapuvat Loimaalle. Kauden viides Mestaruusliigan ottelu alkaa klo. 17:00.
Hurrikaani-Loimaa – Raision Loimu 3-0 (25-12, 25-16, 25-23)
Avauskokoonpanot
Hurrikaani-Loimaa: #1 (L) Jesse Mäntylä, #9 Tomi Mutka, #11 Harrison Peacock, #12 Tuomas Koppanen, #13 Mikko Oivanen, #15 C Matti Oivanen ja #16 Luke Smith.
Raision Loimu: #2 Michael Chemos, #3 Mike Marshman, #4 (L) Ville Sihvonen, #5 Janne Marttila, #9 Kirill Borichev, #10 Karri Sihvonen ja #11 Ville Juntura.