727 paikalle Loimaan liikuntahalliin saapunutta katsojaa todisti kauden toistaiseksi jännittävintä ottelua Rantaperkiön Iskua vastaan. Hurrikaani-Loimaa voitti ottelun tutuin 3-0 -lukemin, mutta oli kolmannessa erässä todella lähellä erätappiota. Kotijoukkueen paras pistemies oli parhaana pelaaja sekä kolmella Lähitapiola pisteellä palkittu hakkuri Mikko Oivanen 14/+8.
Kaksi ensimmäistä erää Loimaan liikuntahallissa oli virheiden sävyttämää. Etenkin kotijoukkueen otteista näki, että takissa repsotti pieni v-aukko ylhäällä eikä joukkue ollut kaikilla sylintereillä ottelussa mukana. Kaksi ensimmäistä erää kuitenkin kääntyi rutiinilla Hurrikaani-Loimaalle. Suurin syy rutiinin lisäksi oli Rantaperkiön Iskua selvästi vahvempi syöttöpeli.
Kolmannessa erässä vierasjoukkue yllätti kotijoukkueen housut kintuissa. Päävalmentaja Lauri Rantanen joutui käyttämään ottelun ensimmäiset ja erän ainoat aikalisät jo ennen teknistä aikalisää, kun Isku oli repinyt kaulaa kotijoukkueeseen neljän pisteen verran. Rantaperkiön Isku johti erää parhaimmillaan jo 17-10 -lukemin, mutta Hurrikaani onnistui kääntämään erän itselleen, kun kentälle vaihdetut Luke Smith ja Matti Oivanen ottivat joukkueen reppuselkään. Lisäksi Tomi Mutkan vahvat otteet erän viimeisissä palloissa nostivat Hurrikaanin tavoittamattomiin. Lopulta kotijoukkue voitti erän 25-22 -lukemin ja koko ottelun tutuin sekä turvallisin 3-0 -lukemin.
”Pienissä jutuissa ei oltu niin skarppeja”
Hurrikaani-Loimaan otteissa näkyi ajoittain melkoista jähmeyttä. Sen totesi myös päävalmentaja Lauri Rantanen:
– Emme olleet tänään niin teräviä tietyillä osa-alueilla, missä ollaan ennen oltu. Isku puolusti kolmannessa erässä todella hyvin. Emme antaneet heille avaimia, vaan he ottivat erän itselleen. Kaikissa pienissä jutuissa ei oltu niin skarppeja, mitä olisi pitänyt.
Tappiosta huolimatta Rantaperkiön Iskun päävalmentaja Jussi Heino oli tyytyväinen joukkueensa esitykseen:
– Kolme erää oli mielestäni tasaista peliä, lukuun ottamatta ensimmäisen ja toisen erän pisteputkia, jotka tekivät erot joukkueiden välille. Tietysti harmittavin oli tämä kolmannen erän nukahdus. Pitkä syöttöputki käänsi Hurrikaanille erän. Olen tyytyväinen tuloksesta huolimatta meidän poikien peliin.
Tomi ”Beastmode” Mutka järjesti melkoisen rallin kolmannen erän lopussa. Mutka iski ensin Hurrikaanin 23-22 -johtoon, perään yleispelaaja pommitti vastapallon kenttään ja ottelupallo tilanteessa ”beastmode-vaihteen” päälle saanut yleispelaaja torjui Iskun hyökkäyksen. Mutka oli pelin jälkeen vaatimaton omista otteistaan:
– En tiedä, jotain piti vain keksiä sillain et saatiin voitto.
Hurrikaani-Loimaa jatkaa tällä viikolla otteluitaan Joensuussa Liiga-Riennon vieraana. Seuraava kotiottelu on ensi viikon torstaina 1.12, kun Kokkolan Tiikerit saapuu liikuntahalliin ja Loimaalle.
Hurrikaani-Loimaa – Rantaperkiön Isku 3-0 (25-17, 25-19, 25-22)
Kokoonpanot
Hurrikaani-Loimaa: #1 (L) Jesse Mäntylä, #8 Karri Kutinlahti, #9 Tomi Mutka, #10 Eemeli Kouki, #11 Harrison Peacock, #12 Tuomas Koppanen ja #13 Mikko Oivanen
Rantaperkiön-Isku: #2 Mika Mäntylä, #3 Olli-Pekka Palomäki, #4 Eetu Rantanen, #11 Sakari Mäkinen, #12 Kasimir Vuorinen, #15 Tapio Toiviainen ja #24 (L) Niko Lintula.
– Hurrikaani tiedotus