Sata kilometriä, oikeasti 96 jos ajan suoraan hallille, ei ole matka eikä mikään. Ei varsinkaan pimeässä sateisessa myöhäissyksyn säässä, kun tietää pääsevänsä pian hallin kirkkaisiin valoihin. Sama tunne se on helmikuussakin, tai milloin vain, kun odottaa pelin alkua ja pääsee valoon, lämpöön ja ihmisten keskelle. Ja pelaajien.
Tänään tulee Leka vieraaksi. Suuri suosikkini Lekassa on Lehtosen Jukka. Muutama vuosi sitten tapasin hänet myöhemmin kuuluisaksi tulleessa Loimaan Prismassa ja kävin kertomassa, että fanitan häntä mutta Hurrikaania kannustan. Ei hän siitä pahoillaan ollut, mukava mies.
Olen käynyt Hurrikaanin vieraana siitä asti kun Hurrikaani on pelimaailmassa ollut. Siis tässä pelissä, jota pelataan isossa, valoisassa hallissa, jossa on mahtava yleisö, lapset ja nuoret ja eläkeläiset ja kaikki siitä väliltä. Täällä omat murheet ja vaivat unohtuvat, talovelat muuttuvat saataviksi. Parasta tulla tuntia ennen, pääsee seuraamaan pelaajien venytyksiä ja harjoituksia ja seuraamaan hallin täyttymistä. Vieraat ihmiset ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi ja tervehtivät. Mahtavaa kuulua joukkoon!
Hurrikaanilla on niin monta uutta pelaajaa, etten vielä kaikkien metkuja tunne. Mutta Lehtosen Jukan aloitussyötön tunnen: pallo vasemmalla suoralla sivulle, sieltä ylös ja varma syöttö. Liike kuin balettia. Kaunista katsella, kai sekin on yksi pelin tarkoitus. Eka erä menee aika näytösluontoisesti Hurrikaanille, tunnen Ropposen hyökkäykset, Mäntylän nostot, Staples tekee ässän, Shestak torjuu, pysyn hyvin mukana.
Toisessa erässä Lekan pojat tulevat suoraan eteeni, ehdin katsella heitä enemmän. Se on muutenkin näköjään parempi puoli, Leka menee ekan kerran johtoon: Ropposen hyökkäyksen Lehtonen torjuu Hurrikaani ottaa ensimmäisen aikalisänsä. Tasoissa kuitenkin pojat pelaavat ja upeinta, etten sanoisi huikeaa,( kuten nykyään kuuluu sanoa,) on Lekan Teemu Silventoisen pallonhaku lähes hallin nurkasta takaisin peliin.
Kolmas erä alkaa syöttövirheillä ja niitä tulee jatkossakin monta molemmin puolin. Syöttövirhe on siitä hyvä virhe, että vanharouvakin sen näkee ja tajuaa. Moni muu virhe menee ihmetyksen puolelle, menee se väliin pelaajiltakin. Taas katselen poikia, tällä kertaa kotijoukkueen, niitä ketkä reservissä lämmittelevät. Matti Toivola ponnistaa välipohjaan saakka, Tapio Toiviainen venyttelee lattialla, en minä vain jaksaisi, Petteri Friberg venyttelee kuminauhaa. Tiukkaa taistoa loppuun saakka kentällä, Hurrikaanilla on kolme eräpalloa ja yleisöllä kolme kertaa penkistä ylösnousua. Vanhalla on polvi kovilla, onneksi on polvituki paikoillaan. Loppu hyvin, kolme nolla!
Pelaajilla on kanttia sanoa, kuten Matti Oivanen, että Valtteri on mestaruusliigan paras kuuluttaja. Itse pystyn vain vertaamaan Korsoon, muualla en ole tällä kaudella käynyt. Valtteri voittaa sata nolla. Jos Hurrikaani joutuu tai pääsee Lakkapään kyytiin playoffissa, silloin lähden Rovaniemelle, sen olen jo Haltian Akselillekin luvannut.
Kaisa Rinne
Hurrikaanin Sammatti-Lohjan –faniosaston perustajajäsen