Hurrikaani-Riento 3-0 (25-23, 25-18, 25-22)
Yleisöä 628

Aloituskentälliset:
Hurrikaani: Lipp-Petrusevics-Koppanen-Toiviainen-Kouki-Oivanen-Mäntylä
Liiga-Riento: Hedhili-Karjalainen-Savimäki-Reijonen-Louhela-Pennanen-Kukkonen

Hurrikaanin vuoden 2015 ensimmäinen kotiottelu oli nuorten pelaajien temmellystä. Joensuun Liiga-Riennon vanhin pelaaja on 24-vuotias yleispelaaja Miikka Räsänen. Hurrikaani puolestaan lepuutti kokeneempaa kaartiaan, ja kentälle astelivat nuoret lupaukset Tapio Toiviainen, Kasimir Vuorinen ja Karri Kutinlahti. Myös Tauno Lipp tuurasi komeasti Kalle Määttää.

MG_7126-683x1024

Tauno Lipp passaa

Ottelussa nuoret pelaajat onnistuivat välillä mainiosti. Toki joukkoon mahtui myös lähinnä uskalluksen puutteesta johtuvaa pehmeyttä, mutta se häviää pelaamalla.

Ensimmäinen erä kulki vaihtelevasti hienoisessa Hurrikaani-hallinnassa. Riennon hakkuri Ville Louhela (21/+14) oli loistavalla pelipäällä ja aiheutti Hurrikaani-puolustukselle mietittävää koko ottelun ajaksi. Kymmenen pisteen tienoilla Hurrikaani näytti Matti Oivasen syöttövuorolla lähtevän karkuteille, mutta joensuulaiset vastasivat sinnikkäästi. 16-16-tilanteessa Farouq Hedhili torjui Tapio Toiviaisen iskulyönnin. Kahden pisteen johtoon vieraat siirtyivät, kun Aivars Petrusevics teki hyökkäysvirheen. Se riitti Ville Kakolle, joka vaihtoi Lippin Kalle Määttään ja reisivammasta viime viikolla kärsinyt Vladimir Cedic korvasi Toiviaisen. Vaihtojen jälkeen Hurrikaani vei loppuerän 9-5 ja korjasi erävoiton.

Hurrikaani palasi toisessa erässä aloitusseitsikkoonsa eikä ensimmäisen erän kääntäneitä konkareita enää ottelussa kaivattu. Hurrikaani vei erää yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. 9-8-tilanteessa Riennon parhaana palkittu Louhela torjui Toiviaisen. Seuraava piste tuli Petrun astuessa kuutospaikan hyökkäyksessään kolmen metrin viivalle.

Tilanne normalisoitui kuitenkin nopeasti Toiviaisen iskulla ja Petrun ässällä eikä sen jälkeen Riento enää päässyt hätyyttelemään kotijoukkuetta.

Kolmannessa erässä Hurrikaani päästi myös Matti Oivasen keskittymään sunnuntain Etta-koitokseen. Karri Kutinlahti tuli hyvin peliin mukaan ja teki viisi pistettä kolmella hyökkäyksellä, yhdellä ässällä ja yhdellä torjunnalla.

Hurrikaani piti vastaanottonsa vahvana ja ratkaisi ottelun hyvällä puolustuspelillä ja tehokkaalla jatkopallopelaamisella. Torjuntapisteet menivät vieraille 4-7. Ässäsyötöt puolestaan tulivat kotiin 7-2.

Hurrikaanin parhaana palkittiin liigatauolla kymmenen senttiä pomppuaan kasvattanut Eemeli Kouki (13/+7). Myös tehokkaasti hyökännyt ja kaksi torjuntaa ottaneen Tuomas Koppasen (7/+7) ja Karri Kutinlahden (5/+4) peli miellytti palkintoraatia.

17-1-2015-16-1024x869

Karri Kutinlahti takapaterissa

Sunnuntaina Hurrikaani saa luultavasti laittaa peliinsä yhden pykälän verran lisää tehoa, kun Olli Kuoksan Etta saapuu Loimaalle. Hurrikaani pääsi lauantain pelistä helpolla. Etta sen sijaan sai kokea VaLePan kovuuden etelän kiertueen ensimmäisessä osaottelussa.

Kannattaa muistaa, että Riento-pelin lipulla saa viiden euron alennuksen sunnuntain kiihkeään kamppailuun tärkeistä sarjapisteistä ajatellen kevään pudotuspelien kotietua. Hurrikaani nousi voitollaan sarjakolmoseksi ohi Loimun. Etta on kahdeksan pisteen päässä kuudentena.

-Hurrikaani tiedotus-