TUTO Volley – Hurrikaani 0-3 (18-25, 17-25, 21-25)
Perjantainen paikallisottelu Kupittaalla isäntäjoukkue TUTO Volleyta vastaan vahvisti käsitystä, että Hurrikaani on hirmuvireessä. Vierasvoitto turkulaisista oli jo viides putkeen, ja joukkue vankisti asemiaan sarjassa viidentenä. Tällä kertaa voitto tuli tiiviin joukkuepelaamisen ja taistelun kautta. Vaikka kahdessa ensimmäisessä erässä lukemat Hurrikaanille olivat selvät, niissä vieraat tekivät isännistä huonon. Erityisesti jatkopallopelaamisessa oli valtava ero. TUTOlla oli omat paikkansa, mutta joukkue ei kyennyt murtamaan vieraiden torjunta- puolustuspelaamista tarpeeksi. Ainoastaan hakkuri Einari Koivisto onnistui tasaisesti, muusta joukkueesta ei kuumia pelaajia löytynyt.
Ottelu oli kahden ensimmäisen erän aikana lähes totaalista Hurrikaanin näytöstä. Kun Mikko Suomalainen ja Aleksi Muukkonen olivat aloitusseitsikosta vammojen takia poissa, pääsi Tapio Toiviainen tällä kertaa tuuraamaan Muukkosta yleispelaajan roolissa. Edelleen, kapteeni näytti arvonsa joukkueelle. Vahvan vastaanottopelaamisen lisäksi Toiviainen hyökkäsi mallikkaasti, keräten ottelussa 11 pistettä. Samoin Antti Ropponen pommitti läpi ottelun kovaa, hyökkäystehojen ollessa lopulta 59%. Ropponen merkkautti 17 pistettä ja kaksi ässää.
Kolmas erä alkoi kotijoukkueen komennossa, se otti heti 7-1 johtotilanteen itselleen. Osittain omalla hyvällä pelaamisella, mutta paljon myös Hurrikaani lahjoitti huolimattomuusvirheillä vastustajalle pisteitä. Kuuden pisteen tappiotilanne kuvastaa hyvin nyky- Hurrikaania. Vaikka piste- ero oli iso, joukkueen pelaaminen ei mennyt sekaisin tai koheltamiseksi. Päinvastoin. Se aloitti kirin piste pisteeltä. Se tiesi, että oma peruspelaaminen riittää TUTOn kaatamiseksi. Ja lopulta 19-18- tilanteessa Hurrikaani meni ensimmäistä kertaa kolmannessa erässä johtoon, eikä johtopaikasta enää luopunut.
-Hyökkäystehot olivat meillä tänään koko joukkueella kovat (59%), vaikka vastaanotto ei ihan erinomainen ollut. Erityisesti ekassa erässä me pelattiin kaikki epäselvät jatkopallot todella hienosti ja fiksusti, Toiviainen analysoi. Toiviainen myönsi, että voittoputki on tuonut joukkueen suorittamiseen varmuutta ja itseluottamusta, mikä näkyy peruspelaamisen tasossa ja tasaisuudessa. – Ei haittaa, vaikka vastustaja tekee muutaman pisteen putkeen. Luotamme omaan pelityyliin, ja pikku hiljaa kuromme eron umpeen.
Toiviaisen kanssa samoilla linjoilla oli päävalmentaja Jussi Heino. Heino myönsi suoraan, että ei hetkeäkään epäillyt voiton lipsumista. Ei, vaikka joukkue oli jo kuuden pisteen takamatkalla kolmannessa erässä. – Me oltiin tänään aika hyviä ja ajatus pysyi kasassa koko pelin ajan. Kolmannessa erässäkin tulimme piste pisteeltä kaveriin kiinni ihan omalla peruspelaamisella.
Hurrikaanilla on jäljellä vielä kolme peliä. Se kohtaa ensi viikon perjantaina Sastamalassa Valepan. Sen jälkeen Lentopalloseura Etta tulee Loimaalle ja runkosarja päättyy paikallisotteluun Raision Loimua vastaan Kerttulassa.
-HurrikaaniMedia-