Uudistunut ja ainakin paperilla viime kaudesta vahvistunut Hurrikaani viimeistelee parhaillaan kuntoaan, 13.10. alkavaa Mestaruusliigakautta varten. Osa joukkueista on jo ehtinyt avaamaan liigasesongin, mutta Hurrikaani odottaa vielä maajoukkuepelaajia Japanista olympiakarsinnoista. Lähes koko kesän maajoukkueympyröissä olleet Nuutti Niinivaara ja Miika Haapaniemi saapuvat Loimaalle vasta ensi viikolla.
Alkava Mestaruusliigakausi on Hurrikaanille 17. pääsarjakausi. Muutaman vaatimattomamman kauden jälkeen seurajohto, fanit ja koko kaupunki janoavat jälleen mitalikantaan pääsyä. Tähän operaatioon Hurrikaani palkkasi päävalmentajaksi Olli Kuoksan, jonka tehtävä on nostaa joukkue mitaleille, mieluiten finaaleihin saakka.
Hurrikaanin kokoonpano meni lähes kokonaan uusiksi viime kauden jälkeen: kymmenen uutta pelaajaa täydennettynä Santeri Välimaalla, Haapaniemellä ja Nooa Marttilalla. Kuoksan lisäksi myös muu valmennusjohto meni uusiksi, kun Kuoksan apuvalmentajana viime kaudella TUTO Volleyssa ollut Juha Lönnqvist tarttui Hurrikaanin houkutukseen, ja siirtyi Hurrikaanin penkille.
Kesäharjoittelu muuttui aikaisemmasta monipuolisemmaksi. Kuoksa ja Lönnqvist toivat uudenlaista ajattelumallia kesätreenaamiseen. Harjoittelu on monipuolistunut ja kuntoportaat ovat tulleet joukkueelle tutuksi. Sen lisäksi erilaiset pallopelit, kuten padel, on kuulunut osana kesäharjoittelua.
Kun aikaisemmin Loimaalle siirtyi nuoria, vielä liigassa kokemattomia pelaajanalkuja, nyt joukkueen keski- ikä ja kokemus ovat toista luokkaa. Kolmekymppisiä pelaajia on joukkueessa kaksi, Eetu Häyrinen ja Greg Petty. Molemmille herroille on laitettu paljon vastuuta hartioille. Häyrinen on pelannut jo 13 kautta liigassa, Petty puolestaan oli viime kaudella Mestaruusliigan tehokkain yleispelaaja. Vielä täysin kirjoittamaton kortti on viime perjantaina joukkueeseen liittynyt libero Troy Gooch. Amerikkalainen oli Haapaniemen ja Niinivaaran tapaan oman maan maajoukkueen matkassa koko kesän, mutta meriitit ja taustatiedot antavat odottaa, että mies nousee liigan dominoivimmaksi liberoksi.
Hurrikaani on vakiinnuttanut paikkansa liigan suurimpien joukkueiden joukossa ja alkavalla kaudella joukkueen on jälleen kiilattava itsensä kärkeen. Nykyisellä joukkueella se on realistista. Seurahistorian kirkkain mitali on realistisempi kuin koskaan. Kahden amerikkalaisen ja kovan kotimaisen katraan sekoitus on viimeistään keväällä paha haaste kenelle vaan. Alkukierroksilla joukkue ei välttämättä ole vielä terävimmillään, koska ykkösseitsikolla se ei ole päässyt pelaamaan yhtään harjoitusottelua. Se kuitenkin on puhdas fakta, että tämän vuotinen Hurrikaani on tunteikas, raivoisa ja vahvasti puolustusorientoitunut. Kun ratkaisupelaajat ovat liigan kärkinimiä, Loimaalla voidaan puhua ääneen mestaruudesta.