Savo Volley – Hurrikaani- Loimaa 2-3 (18-25,21-25,25-23,25-13,10-15)
Hurrikaani- Loimaan rankka vieraskiertue Loimaa-Kuopio-Joensuu-Loimaa alkoi keskiviikko- iltana voitokkaasti Savo Volleyn vieraana. Huipputärkeän ottelun merkitys näkyi alussa varsinkin kotijoukkueen otteissa, kun Hurrikaani lasketteli kahdessa ensimmäisessä erässä vahvalla syöttöpelillä erävoittoihin. Isäntäjoukkue Savo Volley oli alussa jopa aneeminen, niin paljon vahvemmin Hurrikaani parketilla esiintyi. Alussa näytti siltä, että loimaalaisilta onnistuu kaikki. Kovan syöttöpelin lisäksi, myös puolustus oli tiivistä ja tehokasta. Pitkälti torjunta- puolustuspelin ansiosta se sai pidettyä kotijoukkueen hakkuri Joonas Jokelan aisoissa. Kun Troy Goochin johtama vastaanottoryhmitys onnistui myös hihapelissä, pääsi liigan kuumin passari Matt West pyörittämään tuttua karusellia, jossa palloa tarjoiltiin laitoihin ja keskelle, sekä kolmen metrin viivan taakse. Ykköspommittaja oli Camden Gianni, joka hiljensi muutamaan kertaan savolaisyleisön tulisilla hyökkäyksillä. Tällä kertaa amerikkalainen pommitti kolme ässää, mutta maanmies West laittoi yhdellä ässällä paremmaksi.
Pitkä erätauko ja savolainen kierous osoittautui savimaan sankareille myrkylliseksi yhdistelmäksi. Kotijoukkueen päävalmentaja Arttu Keränen onnistui 18 minuutin tauon aikana valaisemaan savolaista sielunmaisemaa sen verran, että pukukopista marssi täysin erilainen savolaisjoukkue kentällä. Kun kahdessa ensimmäisessä erässä Savo Volleyn heikkous oli puolustuspeli, tuli siitä kolmannessa ja neljännessä erässä joukkueelle vahvuus. Vielä kolmannessa erässä Hurrikaani rimpuili mukana, mutta neljännessä hallitsevalle Suomen Mestarille kyyti oli kylmää. Vaikka Hurrikaani hyökkäsi samaan tyyliin kuin ottelun alussa, Savon pelaajat puolustivat hulluuden rajamailla ja sen jälkeiset jatkopallot se hoiteli itselleen lähes kaikki. Neljäs erä oli Hurrikaanille kenties liigakauden synkin. Eikä kokonaisuudessaan omaa huonouttaan, vaan isäntien hyvän pelin ansiosta.
Viidenteen erään ottelu palasi Hurrikaanifanien kannalta päiväjärjestykseen. Vieraiden hyökkäyspeli ja vahva aloitussyöttö tylsytti lopulta Savon isoimmat toiveet Hurrikaanin päänahasta. Kun kolmannessa ja neljännessä erässä Jokela mellesti Hurrikaanin kustannuksella, jäi savolaishakkuri päätöserässä loimaalaisten näppeihin.
Ottelun voitto ja kaksi vieraspistettä on Hurrikaanille loistava saavutus. Savo Volley oli viikonloppuna kaatanut sarjajohtaja Akaa- Volleyn, joten joukkue tiedettiin vaaralliseksi. Tällä kertaa Jokelan jääminen 18 pisteeseen ja Hurrikaanin kahdeksan ässää ja 13 torjuntapistettä olivat alkutahdit vierasvoitolle. Gianni keräsi viiteen erään 25 pistettä ja Eetu Häyrinen 15 pistettä. Pienen sairastelun jälkeen Häyrinen osoitti, että tauti on takanapäin ja mies on valmis kentälle.
Hurrikaanille voitto oli viides putkeen ja huomenna se kohtaa Joensuussa Karelian Hurmoksen.
-HurrikaaniMedia-