KyKy-Betset – Hurrikaani- Loimaa 0-3 (20-25,17-25,21-25)
Hurrikaani lähti viikonlopun mittaiselle vieraspelimatkalle, jonka päätepisteinä on Kyyjärvi ja Joensuu. Ensimmäinen etappi Kyyjärvi tuotti toivotun ja odotetun lopputuloksen, kun loimaalaiset marssivat tyylikkääseen vierasvoittoon. Hurrikaani oli ottelun ennakkosuosikki ja osoitti sen myös parketilla. Kun tähän saakka joukkue on murskannut vastustajat tehokkaalla hyökkäys- ja syöttöpelillä, nyt se onnistui myös torjunta- puolustuspelissä. -Pikkuhiljaa opimme myös torjuntapeliä. Kun se saadaan kuntoon, meidän ei tarvitse joka pelissä hyökätä niin hyvin, vaan hyvä puolustuspelaaminen auttaa voittamaan, Olli Kuoksa kertasi.
Hurrikaanin ylivoimasta kertoo paljon se, että Kuoksa ja apuvalmentaja Juha Lönnqvist pystyivät kierrättämään koko joukkuetta kentällä. Kaikkiaan kymmenen pelaajaa sai pistesarakkeeseensa merkinnän. – Kaveri teki meille tänään pisteitä, joten meille riitti oma rutiinisuoritus voittoon, kapteeni Nuutti Niinivaara myönsi. Kapteeni on varma, että huomenna joukkue lähtee Karelian Hurmosta vastaan hyvällä fiiliksellä liikkeelle, kun jokainen pelaaja sai tänään peliaikaa. -Mentiin tänään samalla taktiikalla, kuin kotipelissä heitä vastaan. Se onnistui ja lopputuloskin on sama. Niinivaara ei myönnä, että pitkä bussimatka ensin Loimaalta Kyyjärvelle, ja pelin jälkeen Kyyjärveltä Joensuuhun, vaikuttaisi millään tavalla huomiseen pelaamiseen. – Meillä on joukkueessa 13 ammattilaista, joten ulkoiset tekijät eivät vaikuta meihin. Tavoite on tästä viikonlopusta napata kuusi pistettä, muuten ei ole kotiin tulemista, mies paaluttaa.
Kyyjärvellä Eetu Häyrinen teki 13 pistettä ja Väinö Rahko 12. Shunichiro Sato onnistui verkolla nappaamaan neljä torjuntapistettä. – Pelattiin isot pallot tänäänkin Eetulle. Uskon, että kauden aikana tulemme monipuolistamaan jatkopallopelaamista, mutta tällä hetkellä pallot kuolevat hyvin hakkurin kautta, Kuoksa paljasti.
Hurrikaani nappasi 12 torjuntapistettä, mikä on kolmen erän ottelussa hyvä lukema. Positiivista oli myös ensimmäistä liigakauttaan pelaavan Mikko Määtän otteet, nyt nuori mies saalisti kolme pistettä.
Sunnuntaina Hurrikaania vastaan Joensuussa asettuu Hurmos, joka metsästää edelleen ensimmäistä erävoittoa. Päävalmentaja myös varoitteli huomisesta vastustajasta: – Hurmoksella on laadukkaita pelaajia jokaiselle pelipaikalle. Jos Hurrikaanin onnistuu huomenna Joensuussa voittamaan, sen voittoputki on neljän ottelun mittainen. Samalla se vankistaa asemiaan sarjan kakkospaikalla.
-HurrikaaniMedia-