Akaa-Volley – Hurrikaani- Loimaa 3-1 (17-25,25-16,25-22,26-24)

Mestaruusliigan kärkikamppailu Akaa- Volleyn ja Hurrikaani- Loimaan välillä päättyi neljän erän taistelun jälkeen kotijoukkueelle. Isännät aloittivat ottelun tahmeasti, eikä liigan tulikuuma hakkuri Matej Smidl ollut vielä täysin hereillä ottelun alussa. Kuten kauden kaikissa otteluissa tähän saakka, Hurrikaani nappasi ottelun avauserän itselleen vahvalla pelaamisella. Ensimmäisen erän voitto oli jopa yllätys, sillä loimaalaiset  tekivät siinä peräti kahdeksan syöttövirhettä. Jos avauserä oli selvästi Hurrikaanin, toinen erä oli peilikuva, isäntien viedessä sen nimiinsä. Tappiollisen ensimmäisen erän jälkeen Olli Kunnari vaihtoi Sebastian Pozo Hernandezin pois ja tilalle tuli Mikko Räsänen. Yleispelaajavaihto piristi selväsi akaalaisia, ja myös Smidl alkoi takomaan vimmatusti palloa Ilja Ivanovin passeista parkettiin.

  • Tänään hävittiin ottelu syöttö- ja vastaanottopelissä. Ihan näin suuri ero ei saisi olla, ei saatu syötöllä oikein mitään aikaan. Ei hyppysyötöllä, eikä leijasyötöllä, Olli Kuoksa analysoi. Kuoksa marssitti normaalista avausseitsikosta poiketen toiseksi laituriksi Väinö Rahkon, jonka Akaa- Volley sai verkolla pihteihin. Sen sijaan toisella laidalla Greg Petty (20pist.+6) esiintyi viime kauden kotiyleisönsä edessä tehokkaasti. – Meillä on pelissä isot rakenteet kunnossa, ollaan aika paljon keskitytty hyökkäyspelin hiomiseen, Kuoksa viittasi tehokkaaseen hyökkäämiseen.

Kolmannessa ja neljännessä erässä molemmat joukkueet esittivät laadukasta lentopalloa, eikä eroa joukkueiden välille syntynyt oikein millään. Kahdessa jälkimmäisessä erässä myös tunnetaso alkoi nousta, ja katsojat saivat nähdä oikein reipasta paikallisvääntöä sarjapisteistä. Hurrikaanille jäi myös tappioihin päättyneissä erissä jossiteltavaa, sen verran monta jatkopallopistettä sille oli tarjolla. Epäonnisin soturi oli Rahko, jonka hyvätkin hyökkäykset akaalaiset onnistuivat pelastamaan pelattavaksi. Sen sijaan vastaanotto- ja puolustuspelissä Loimu- kasvatti täytti ruutunsa täydellisesti.

Neljännessä erässä edettiin pisteen erolla lähes loppuun saakka. Hurrikaanilla oli jopa mahdollisuudet venyttää ottelu viidenteen erään, mutta erän edetessä jatkopalloille, Akaa- Volley oli tehokkaampi, kiitos hakkurinsa Smidlin.

  • Akaa pelasi tänään kuten odotimme. Meillä oli vaikeuksia jatkopalloissa, eikä saatu niissä oikein pisteitä. Kun oma syöttöpelaaminen oli vaikeaa, on silloin vierasvoittokin paha ottaa liigan kärkijoukkueesta, Hurrikaaniluotsi mietti.

Kuoksan mukaan joukkue kokoontuu seuraavan kerran joukkuetreeneihin vasta sunnuntaina. Perjantaina on omatoimisen fysiikkatreenin vuoro. – Nyt huilataan ja annetaan myös pääkopalle lepoa. Tällainen syksyinen kaamos on raskasta muutenkin, joten nyt on levon vuoro ja tiistaina käydään Ducksin kimppuun, Kuoksa paljasti.

-HurrikaaniMedia-