Hurrikaani- Loimaan 17. liigakausi tuotti sen tuloksen, mitä saviseudulla on odotettu jo vuosia. Viidesti seura on ollut lähellä, mutta jäänyt tylysti seuraamaan vierestä mestaruusjuhlintaa. Tiistaina 16.4. aika lähes kirjaimellisesti pysähtyi ilta kahdeksan jälkeen. Hurrikaani- Loimaan mestaruus ratkesi Greg Pettyn hyökkäykseen, mikä lopulta sinetöi loimaalaisten ensimmäisen mestaruuden. Täysi halli, 1260 katsojaa pääsi pitkästä piinasta ja odotuksesta. Ja samalla Hurrikaani pudotti hartioiltaan ikuisen hopeamitalistin maineen.

Neljäs finaali oli jatkumoa kolmelle edelliselle kohtaamiselle. Loimaalaiset syöttivät hyvin, mikä sysäsi Akaa- Volleyn vastaanoton ahdinkoon ja samalla vaikeutti hyökkäyspelaamista. Kun Jere Heiskanen ja Sebastian Pozo Hernandez olivat vaisulla pelipäällä, kuten aikaisemmin onnistunut hakkuri Matej Smidl, ei Olli Kunnarin joukkueesta ollut tällä kertaa ahdistamaan kotijoukkuetta.

Hurrikaanin päävalmentaja Olli Kuoksa sai seurata levollisin mielin oman joukkueen pelaamista. Siinä ei ollut missään vaiheessa ongelmia vaan se suoritti tehokkaasti ja päättäväisesti. Finaalisarjan ja koko runkosarjan ajan Hurrikaani oli erittäin varma vastaanottopelaamisessa, mikä auttoi Santeri Välimaan passipeliä huomattavasti. Kun Daenan Gyimah ”jäi” yhdeksään pisteeseen, Petty tulitti pelin korkeimmat pisteet 19. Myös Eetu Häyrinen osoitti olevansa mestarihakkuri. 31- vuotiaan hakkurin ilta oli satumainen. Ensimmäistä kauttaan Loimaalla pelaavalle Häyriselle Suomen Mestaruus oli ensimmäinen. Mies onnistui 54% ja jätti verkon toisella puolella Smidlin varjoonsa.

Neljännen finaalin tunnelma oli eeppinen. Tuntia ennen ottelun alkua Loimaan Liikuntahalli oli jo turvoksissa katsojia. Fiilis oli samalla odottavainen ja myös hiukan epävarma. Loimaalaiskatsojat eivät olleet aivan varmoja, mitä pelissä tulee tapahtumaan. Pelko ja pettymys vaihtuivat kuitenkin pian ottelun alettua. Hurrikaani oli neljännen finaalin maestro ja voitti selvästi. Akaan isoin tahtotila oli valunut jo kolmen edellisen finaalin tappion myötä viemäriin. Lentopallomaajoukkueen uusi päävalmentaja Kunnari ei löytänyt enää joukkueeseen uutta vaihdetta vaan Hurrikaani kaasutti karkuun ensimmäisestä pallosta lähtien.

Suomen Mestaruus oli Matti Köykkää lukuun ottamatta ensimmäinen kaikille. Ja reaktio finaalin ratkettua oli sen mukainen. Se, että seuran toimiston kaappiin on nyt päässyt kultamitali, on hieno asia. Mutta isompi seikka on symbolinen: Hurrikaani on nyt osoittanut kuuluvansa maan isoimpien lentopalloseurojen joukkoon. Se on vuodesta toiseen kerännyt isoimpia katsojalukuja, mutta tänä vuonna se täytti katsomot vieläkin tehokkaammin. Kaikesta huomaa, että Hurrikaani on nyt paikkakunnan ykköspuheenaihe ja kiinnostavuudeltaan suvereeni.

-HurrikaaniMedia-