Hurrikaanin 19. Mestaruusliigakausi on kaikkineen sujunut todella vahvasti. Joukkue on ollut koko runkosarjan ajan kärjessä, eikä se ole hävinnyt kuin kertaalleen koko kauden aikana. Joukkueen yksilöt eivät välttämättä ole olleet niitä liigan kirkkaimpia tähtiä, mutta Olli Kuoksa on adjutantteineen saanut koko palapelin suorittamaan ja noudattamaan pelitaktiikkaa pilkuntarkasti. Hurrikaani on tällä hetkellä Suomen paras joukkue- nimenomaan joukkue. Siitä ei löydy yhtään heikkoa lenkkiä.
Lauantai- iltana Kupittaalla Hurrikaani osoitti Suomen cupin finaalissa, miten se pystyy painepelissä toteuttamaan pelitaktiikkaa ja samalla löytämään keinot voittamiseen. Finaalivastustaja Akaa- Volley ei saanut erääkään loimaalaisilta, vaikka toisessa erässä akaalaisillakin oli omat hetkensä. Vaikka japanilainen Takumi Kameyama oli Kupittaan illan kirkkain samuraisoturi, koko joukkue oli täynnä onnistujia.
Suomen cupin voitto oli Hurrikaanille ensimmäinen laatuaan. Mestaruus tuli tyylikkäästi kliinisellä peliesityksellä. Kenellekään ei jäänyt epäselväksi, kumpi lauantaina oli parempi.
Hurrikaanin vahvasta pelillisestä menosta kertoo myös se, ettei joukkue hävinnyt tammikuussa yhtään ottelua. Tämän johdosta, Mestaruusliigan kuukauden pelaajaksi valittiin kapteeni Nuutti Niinivaara ja tammikuun tähdistöön kapteeninsa lisäksi passari Joel Laakso, hakkuri Eetu Häyrinen, keskipelaaja Juho Kaunisto ja yleispelaaja Viktor Viljamaa.
Tammikuun taituttua helmikuulle, runkosarjaa on jäljellä vielä kolmannes. Hurrikaanilla on erinomainen mahdollisuus ottaa runkosarjan voitto, mutta pelejä on joka tapauksessa jäljellä vielä toistakymmentä.
Helmi- maaliskuun aikana joukkueelle tulee vielä raju otteluruuhka, mutta jos joukkue siitä suoriutuu kelvollisesti ja ilman isompia loukkaantumisia, saatetaan runkosarjan päätteeksi Loimaalla juhlia runkosarjan voittoa. Pudotuspeleihin on vielä matkaa, mutta Suomen cupin voitto antaa lisäbuustia seurahistorian toisen SM- kullan metsästykseen.