Akaa-Volley – Hurrikaani 0-3 (22-25,18-25,18-25)

Kolme erää, 15 ässäsyöttöä ja kuusi torjuntapistettä. Sen lisäksi neljä Hurrikaanipelaajaa kirjautti vähintään kymmenen pistettä. Illan ehdoton tähti oli kuittenkin kapteeni Matti Oivanen, jolle omien sanojensa mukaan sattui suonenveto syöttöruudussa. Oivanen laittoi peräti kahdeksan ässää Akaan parkettiin. – Ei voi valittaa, nyt kulki hyvin. Ainoastaan hyökkäyspuolella olisi ollut parannettavaa. Vielä täytyy uuden passarin kanssa tehdä kovin hommia, että saadaan passitempot kohdilleen, joukkueen parhaana palkittu Oivanen kommentoi.

Vaikka avauserässä sarjanousija painoi kovin päälle hyvällä syötöllä ja hyökkäyksellä, onnistui Hurrikaani kampeamaan erän itselle. – Meillä oli avauserässä paras hyökkäysprosentti, mutta vastaavasti vastaanotto oli jopa surkea. Tällä vastaanotolle ei pitäisi onnistua hyökkäyssuuntaan (61%) näin hyvin, ihmetteli Lauri Rantanen. Rantasen mukaan Akaa pelasi hyvin, mutta ensimmäisen erän ratkaisija kaivettiin penkiltä: Matti Toivola marssi syöttämään tilanteessa 24-22 ja nurmolainen laittoi pallon raakana kenttään.

Toisessa ja kolmannessa erässä Hurrikaani oli kuskin paikalla lähes koko ajan. Pitkän erätauon jälkeen joukkueella on ollut vaikeuksia saada konettaan heti käyntiin, ja tänäänkin suuttimet olivat tukossa hetken aikaa. Tilanne oli Akaalle 8-4, jonka jälkeen Hurrikaani alkoi kuromaan etumatkaa kiinni.

Ottelussa ensimmäistä kertaa avausseitsikkoon päässyt Max Staples osoitti, että olkapäävamma on parantunut ja mies on valmis pelaamaan. – Alussa oli selvästi Maxilla hakemista, mutta varsinkin kolmannessa erässä alkoi jo vahvuudet tulla esille. On erittäin tasapainoinen pelaaja, vahva vastaanotto ja hyökkäyspelissä antaa meille vaihtoehtoja, Rantanen summasi australialaista. Staples on pelaajaprofiililtaan hyvin paljon Eemeli Koukin kaltainen pelaaja.

Kolmen pisteen voitto oli Hurrikaanille hyvän syötön ja hyökkäyspelin aikaansaannos. Joukkue syötti peräti 15 ässää, jolla se murskasi Akaan vastaanottoa jatkuvasti. Vaikka torjuntoja ei kirjattu kuin kuusi, oli 52% hyökkäystehot kotijoukkueelle kuitenkin liikaa. Akaalta kentälle marssi myös ex- Hurrikaani Antti Poikela, joka pelaa ottelukohtaisella sopimuksella Akaassa. Poikela oli joukkueensa tehokkain kymmenellä pisteellä vähillä virheillä.

 

Matti Oivasen käsi oli tänään tulikuuma syöttöruudussa

Rantanen ja Oivanen olivat yhtä mieltä siitä, että Klaanipäällikkö Sulo Willeenin ”keihäsmatkat” toivat hienon lisämausteen otteluun. – Oli todella hieno pelata kun fanit olivat mukana pelissä. Hieno tunnelma välittyi parketille saakka. Sen verran huomasin, että Klaanipäälliköltä puuttui sandaaleista sukat, kapteeni huomautti tyylivirheestä.

Joukkue jatkaa pelejään ensi viikon lauantaina, jolloin Loimaalle saapuu Kokkolan Tiikerit. Alkuviikosta Rantanen lupasi joukkueella paljon intensiivisiä treenejä, koska mennyt viikko oli joukkueelle suhteellisen kevyt. Myös terveystilanne on helpottamassa, kun ”vempassa” ei ole enää kuin Kasimir Vuorinen.

-HurrikaaniMedia-