Karelian Hurmos – Hurrikaani- Loimaa 0-3 (22-25,25-27,23-25)

Raskas ja raastava vieraspelirupeama päättyi Hurrikaanin osalta torstaina Joensuussa. Kaksi päivää, yli tuhat kilometriä ja kymmenen tuntia linja- autossa istumista on haastava suoritus ilman pelaamistakin. Hurrikaani selviytyi tästä tehtävästä lähes täydellisesti. Keskiviikkona kaatui Savo Volley ja päivää myöhemmin oli vuorossa Karelian Hurmos. Hiukan Hurmos- pelissä oli nähtävissä henkistä väsymystä, erityisesti syöttöruudussa suorittaminen oli väkinäistä. ”Vain” kolme ässää ja 16 syöttövirhettä on epätyypillistä loimaalaisille. Vaikka ottelu ratkesi suoraan kolmessa erässä, Hurmos taisteli miehekkäästi loppuun saakka. Kotijoukkueen kokoonpano oli hieman normaalista poikkeava, sillä Daryl Tayn suojateilla oli loukkaantumisia, jotka vaikuttivat muutenkin kapeaan materiaaliin. Olli Kuoksa laittoi torstaina parketilla saman aloitusseitsikon, millä se kaatoi myös savolaiset. Kuoksa aloitti toisessa erässä vaihtoruletin, mikä hiukan sekoitti myös oman joukkueen pelaamista, mutta lopulta taso ja rutiini riitti kolmeen vieraspisteeseen. Joensuussa parketille pääsi niin Leevi Väänänen, kuin Mikko Määttä, Väinö Rahko ja Aatu Kukkonen.

Tällä kertaa Hurrikaanin joukkueen pelaaminen oli hiukan virkamiesmäistä, mutta se teki sen, mitä kolmen pisteen vierasvoitto vaati. Jokaisessa erässä Hurmos kiusasi aivan kalkkiviivoille saakka, mutta yhdessäkään erässä sen pelaaminen ei kestänyt nappaamaan erävoittoa. Sen vesitti joko omat henkilökohtaiset virheet tai vieraiden kylmäpäinen ja konemainen hyökkääminen.

-Oli tarkoitus aloittaa ykkösseitsikolla ja tehdä ottelun aikana vaihtoja. Kevättä kohden kun mennään, tulemme tarvitsemaan kaikkia pelaajia, ja nyt oli hyvä hetki antaa kaikille peliaikaa, Juha Lönnqvist paljasti. Myös Lönnqvist oli tyytyväinen vierasvoittoon. – Yhteentoista päivään viisi peliä ja tältä vierasreissulta viisi pistettä. Kyllä maistuu hyvälle. Olen ylpeä kaikista pelaajista.

Hurrikaanin ykköspyssy oli Camden Gianni, jolle merkittiin 19 pistettä. Toisella laidalla Zachary Hollands tehoili 14 pisteen verran. Se, missä pitkä matkustaminen ja tiivis ottelutahti eniten vaikutti, oli syöttöpelaaminen. Joukkue syötti ”vain” kolme ässää, mutta syöttövirheitä tuli 16. Hurmos sen sijaan oli syöttöviivan takana terävänä, se teki kuusi ässää ja vain kahdeksan syöttövirhettä. Muuten kotijoukkue oli pelin jokaisella osa- alueelle hieman vieraita perässä.

Hurrikaanille vierasvoitto oli kuuden putkeen. Näistä voitoista neljä viimeistä on tullut vieraskentällä. Nyt joukkueelle on luvassa lepoa ja harjoitteluaikaa, ennen ensi viikon lauantaina Suomen cupin finaalia. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Hurrikaani tulee haastamaan Akaa- Volleyn tosissaan.

-HurrikaaniMedia-