Hurrikaani- Loimaa löysi Olli Kuoksan pariksi ja apuvalmentajaksi Juha Lönnqvistin. Sama parivaljakko hoiti jo viime kaudella TUTO Volleyn valmennusta, joten miehet ovat toisilleen jo tuttuja. Lönnqvistin saattaa osa laji- ihmisistä muistaa Raision Loimun valmentajana, mutta mies on alun perin Maskun Katajan kasvatti.
-Ollin kanssa vedettiin viime vuosi TUTOssa, ja samalla innostus ja palo valmentamiseen syttyi ihan uudelle tasolle. Jatkossa haluan myös kehittää itseäni valmentajana, Lönnqvist paljastaa. Miehillä oli viime kaudella selvä työjako, ja samalla tavalla kaksikko aikoo toimia Hurrikaanissakin. – Ollilla on päävastuu lajiharjoitukset ja arjen suunnittelu ja pyörittäminen. Itse vastaan enemmän ominaisuus- ja fysiikkavalmennuksesta, sekä kauden aikana vastustajan tarkkailusta.
Lönnqvistin isoin meriitti on vuodelta 2001, jolloin mies valmensi Loimun seuran viimeisimpään Suomen Mestaruuteen. Oma pelaajauraa mies vähättelee ja myöntää, ettei ollut koskaan joukkueen tähtipelaaja.
Lönnqvistin perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta, jotka näyttivät vihreää valoa, kun Kuoksa kysyi mukaan Hurrikaanin projektiin. – Perhe ja työpaikka antoivat mahdollisuuden lähteä tähän uuteen projektiin, niin ei siinä montaakaan tuntia kestänyt tehdä päätöstä, Turun Seudun ammatti- instituutissa urheiluakatemian vastuuvalmentajana toimiva intohimoinen laji- ihminen summaa.
Jos Kuoksan kysely aisaparikseen oli helppo ja nopea päätös, vaakakupissa painoi myös loimaalainen lentopallo. – Loimaalla lentopallo merkitsee ihmisille valtavasti, katsomosta näkee, kuinka se elää Hurrikaanin mukana. Loimaalla ammattimainen organisaatio ja tiivis yhteisöllinen tunnelma, se on erittäin hieno asia.
Hurrikaanin joukkue siirtyy pikkuhiljaa Kuoksan ja Lönnqvistin kanssa kesäharjoittelukauteen. Siihen kuuluu erilaisia pallopelejä, motoristen taitojen kehittämistä, fysiikkaharjoittelua ja lajiharjoittelua. Kuoksa ja Lönnqvist ovat molemmat sosiaalisia valmentajia, joille pelaajien hyvinvointi on tärkeää. – Ensin huomioimme jokaisen pelaajan yksilönä, käymme keskusteluja mm. vammahistoriasta ja sen jälkeen suunnittelemme yksilöllisen kesäharjoitusohjelman, apuvalmentaja paljastaa.
-HurrikaaniMedia-