Hurrikaani-Sampo 3-0 (31-29, 25-18, 25-18)
Yleisöä: 1215

Aloituskentälliset:
Hurrikaani: Koppanen-Määttä-Petrusevics-Oivanen-Cedic-Kouki-Mäntylä
Sampo: Krause-Seppänen-Kaatrasalo-Leikas-Herrera-Väliaho-Sivonen

Hurrikaanilla oli ennen puolivälieräsarjaa murhaava 14-1-voittosarja Sampoa vastaan Loimaan liikuntahallissa pelatuissa otteluissa. Kerran Pielaveden ylpeys onnistui Hurrikaanin Loimaalla kaatamaan, mutta sunnuntain ratkaisevassa kamppailussa kotijoukkue palautti normaalin päiväjärjestyksen näihin keskinäisiin peleihin. Samalla alkoi Sampon kesäloma. Hurrikaani jatkaa neljättä kertaa peräkkäin mitalipeleihin, joissa se saa vastaansa runkosarjan ykkösen VaLePan.

Liigakauden 2014-2015 ennätysyleisö, 1215 katsojaa, sai nähdä Hurrikaanin unelma-alun, kun Tuomas Koppasen syöttövuorolla kotijoukkue siirtyi heti 5-0-johtoon. Erä tasoittui kuitenkin nopeasti, kun Sampon parhaana palkittu, entinen Hurrikaani, Aleksi Kaatrasalo onnistui sekä torjunnoissaan, hyökkäyksissään että aloituksissaan.

Sampo sai Hurrikaanin kiinni 7-7-tilanteessa. Sen jälkeen keltapaidoilla alkoi olla vaikeuksia. Sampo onnistui saamaan hengen päälle.

– Yksi osatavoite tänään oli voittaa ensimmäisen kerran tässä sarjassa ensimmäinen erä. Se oli jo tuloillaan, mutta kun se lopulta hävittiin, otti parempi joukkue sen jälkeen pelin hallintaansa, kertoi Jukka Tuovinen ottelun jälkeen.

Kaatrasalo onnistui toisella syöttövuorollaan painavalla leijallaan yllättämään jälleen vaisun pelin pelanneen Aivars Petrusevicsin. Ville Kakko päätti ottaa latvialaisen vaihtoon. Vastaanottoa rauhoittamaan tuli Kasimir Vuorinen, joka onnistuikin jälleen mainiosti.

– Kasimir Vuorinen pelasi tänään aivan loistavan pelin, yltyi Ville Kakkokin kehumaan loimaalaiskasvattia loppukahveilla.

Sampo johti avauserää jo 19-23, mutta yleisön hurjasti kannustaessa Hurrikaani nousi jälleen ilmiömäisesti rinnalle. Vuorinen aloitti takaa-ajon iskullaan. Ottelussa yhteensä yhdeksän torjuntaa ottanut Matti Oivanen teki kaksi kaapitusta peräjälkeen. Kun vielä epävarmasti esiintynyt hakkuri Timo Leikas epäonnistui iskussaan, oli tilanne tasan 23-23.

Jukka Tuovinen vaihtoi verkkokierrokselle Robert Seppäsen tilalle Andrei Ankudovitsin, joka onnistuikin katkaisemaan kotijoukkueen hurmoksen.

Erää mentiin vuorotahtiin niin, että Sampolla oli kaksi eräpalloa, mutta lopulta kotijoukkue osoitti vahvuutensa ja nappasi toiselle yrityksellään erän itselleen. 37 minuuttia kestänyt avauserä päättyi Eemeli Koukin ässäsyöttöön Robert Seppäsen tontilta.

– Eka erä oli meiltä huono. Ihme, että voitimme sen, myönsi ottelun jälkeen joukkueensa parhaana palkittu Matti Oivanenkin.

Hurrikaanin henkinen kantti kasvoi erävoitosta entisestään. Sampo joutui kakkoserässä heti takamatkalle. Tuovinen yritti löytää sytyttäjiä vaihtamalla Leikaksen Häyriseen ja Seppäsen Ankudovitsiin. Kummastakaan ei kuitenkaan ollut enää pelin kääntäjäksi.

Kolmatta erää hieman jännitettiin, kun tiedettiin, että Hurrikaanilla on ollut tapana kahden voittoerän jälkeen hieman hyytyä pitkällä erätauolla. Nyt ei kotijoukkue kuitenkaan taipunut, vaan jatkoi vakuuttavasti kohti 3-0-voittoa.

Ottelu päättyi voitontanssiin, kun Masse torjui Enderwin Herreran. Siinä hetkessä oli paljon symboliikkaa. Herrera ratkaisi edellisen pelin Loimaalla ja antoi omilleen mahdollisuuden kotipeleillä viedä Sampon mitalipeleihin. Hurrikaanilla oli kuitenkin riveissään vielä kovempi pelimanni. Masse Oivanen osoitti olevansa jälleen täydessä tikissä. Matti tuli syksyllä Loimaalle, koska hän uskoi, että Hurrikaanin yhteistyökumppani Bliss Clinic pystyy auttamaan häntä palaamaan jälleen täyteen iskuun. Tällä hetkellä Massen peli on sellaisella tasolla, että myös maajoukkue saa käyttöönsä todellisen kultakimpaleen.

Taisteluparit:

Passarit: Kalle Määttä näytti kokemuksen merkityksen tiukoissa paikoissa. Joukkueen kapteeni näytti jälleen esimerkkiä muillekin. Kovasti kauden lopulla kehuttu Jared Krause ei Loimaalla vakuuttanut. Peruspelillä ei Hurrikaanin torjuntaa hämätty. Tässäkin pelissä kotijoukkue vei torjunnat 14-4.

Liberot: Jesse Mäntylä haki muutaman gamesaverin ja näytti koko Sampo-sarjan ajan siltä, että halu voittaa oli tapissa. Myös Ilari Sivosen otteet olivat vakuuttavia. Näillä esityksillä jopa kutsu maajoukkueleiritykseen saattaa ensi kesänä olla realismia.

Yleispelaajat: Endervin Herrera oli Sampon syömähammas n:o 1, mutta viimeisessä pelissä taisi jo usko loppua. Sampo kokeili toisen yp:n paikalla sekä Antti Poikelaa, Robert Seppästä että Andrei Ankudovitsia, mutta kenestäkään ei ollut todelliseksi ratkaisijaksi. Seppänen onnistui sarjan alkupeleissä, mutta joutui viimeisen ottelun puolitoista viimeistä erää katselemaan kentälle vaihtonurkkauksesta. Hurrikaanin suurin positiivinen onnistuja löytyy tältä tontilta. Kasimir Vuorinen antoi tarkalla vastaanotollaan Määtälle mahdollisuuden pelata iskupaikkoja hyökkääjilleen. Myös verkolla Kassu pelasi ennakkoluulottomasti ja teki sunnuntainakin muutaman todella tärkeän pisteen kotijoukkueelle. Eemeli Kouki oli tasainen. Toivottavasti välieräsarjaan löytyy vielä yksi napsu tarkkuutta ja päättäväisyyttä iskuihin lisää. Aivars Petrusevics ratkaisi kaksi peliä Hurrikaanille, mutta oli toisaalta kolmessa pelissä melko vaisu. Potentiaalia on vaikka mihin. Se on vain kaivettava esiin.

Keskipelaajat: Matti Oivanen oli aivan maaginen ja pystyi lähes yksin kääntämään tiukkoja eriä Hurrikaanille. Samoin Tuomas Koppasen peliä on hieno seurata. Mies ei ylimääräisiä juttele, mutta antaa työnäytteiden puhua puolestaan. Vaikeita aloituksia ja vakuuttavaa verkkotyöskentelyä. Aku Kaatrasalo yritti kaikkensa, mutta ihan ei keskipelaaminen Krausen kanssa toiminut. Toipunut olkapääleikkauksen jälkeen jälleen maajoukkueleirikuntoon. Mikko Väliaho on myös noussut ainakin kansalliseen keskarieliittiin. Vaikea leijasyöttö aiheutti Hurrikaanin vastaanotolle välillä suuria vaikeuksia.

Hakkurit: Vladimir Cedic tekee tällä hetkellä vakuuttavia tilastoja. Pelistä toiseen Hurrikaanin ykköspyssy. Timo Leikas antoi puolivälieräsarjan alussa kovan vastuksen, mutta hiipui kahdessa viimeisessä pelissä lopulta vaihtopenkille. Oliko syynä väsymys vai mikä, sen tietää varmaan vain mies itse. Eetu Häyrinen väläytti kättään, mutta nuoresta miehestä ei vielä ole ratkaisemaan kovia otteluita.

Vaihtopenkki: Tauno Lipp on erittäin käyttökelpoinen kakkospassari, jonka voi heittää kentälle miten kovaan paikkaan tahansa. Tapio Toiviainen otti luultavasti elämänsä makeimman torjuntapisteen, kun neljäs peli päättyi Leikaksen iskun pysähtyessä hänen hyppysiinsä. Karri Kutinlahti odottaa vielä peliaikaa. Sampo käytti kentällä koko pelaaja-arsenaaliaan, mutta pelin voittajia ei penkiltä löytynyt.

 

Hurrikaanin pelit jatkuvat siis VaLePaa vastaan. Keskiviikkona aloitetaan Sastamalassa, ja viikonloppuna on vuorossa Hurrikaanin ensimmäinen kotipeli. Sarjaa pelataan kunnes toinen joukkueista on ottanut neljä voittoa.

 

-Hurrikaani-tiedotus-