TUTO Volley – Hurrikaani- Loimaa 3-2 (25-20,27-29,25-19,22-25,15-12)

Harva uskalsi odottaa, että Hurrikaani- Loimaan ja TUTO Volleyn ottelusarja voi olla tilanteessa 1-1. Niin selvästi parempi Hurrikaani oli koko runkosarjan ja joukkueiden puolivälierien ensimmäisessä kohtaamisessa. Jani Niskakangas ja turkulaisjoukkue oli kuitenkin eri mieltä, ja näyttivät vaarallisuutensa. Jos avausottelussa turkulaiset olivat täysin yössä, oli muutaman päivän tauko tehnyt joukkueelle hyvää. Tiistaina Kupittaalla kotijoukkue oli koko ottelun lievästi niskan päällä ja ansaitsi voittonsa. Tällä kertaa se pelasi tehokkaasti, vähemmillä virheillä ja röyhkeästi. Altavastaajan rooli sopii TUTOlle erinomaisesti ja joukkue osasi tällä kertaa käsitellä ennakkoasetelmat oikein. Vastaavasti Hurrikaani oli epävarmempi ja virhealtis, samalla sen koko kauden toiminut vastaanoton jälkeinen hyökkäyspelaaminen oli tukkoista.

Ottelun juoni kävi selväksi jo avauserässä. Ville Sihvosen johdolla turkulaisten vastaanottopelaaminen kesti Hurrikaanin pommitukset ja sen jälkeen ensimmäisestä kohtaamisesta huomattavasti parantanut passari Joska Försti juoksutti vieraiden torjuntaa mielin määri. Kun kolmikko Jan Helenius-William Groffier-Alek Rastamo pelasi lähes 50% tehoilla, teki se loimaalaisten pelaamisen äärettömän vaikeaksi. Kun syöttöruudusta ei Hurrikaani saanut tällä kertaa toivottuja tehoja irti, muodostui koko ottelun väkinäiseksi.

Olli Kuoksa turvautui ottelun aikana vaihtamaan yleispelaajiaan, mutta vaihdoista ei syntynyt toivottua apua. Vaikka Greg Pettylle kirjattiin 22 pistettä, amerikkalainen pysähtyi myös seitsemän kertaa TUTOn torjuntaan. Toisella laidalla Nooa Marttila oli myös tiukassa vartioinnissa, joten ratkaisuvoima jäi Eetu Häyrisen varaan. Kokenut hakkuri olikin joukkueensa selvästi paras, tehden eniten pisteitä (27pist.) ja hyökäten yli 50% tehoilla. Häyrinen oli itse asiassa ainoa, joka ylsi omalle tasolleen.

Puolivälierien toinen ottelu oli yllätys varmasti kaikille vajaalle 500 katsojalle, millä tavalla isännät onnistuivat riisumaan ennakkosuosikin aseista. Välillä TUTO puolusti lähes mahdottomia palloja takaisin peliin, mikä osaltaan turhautti Hurrikaania.

-Kyllä meidän on nyt helpompi tulla Loimaalle, kun olemme jo lauantaina siellä pelanneet. Mitään taktisia muutoksia ei varmastikaan ole luvassa, mutta kiivasta ottelua odotan, Niskakangas hekumoi.

Hurrikaanin päävalmentaja oli niukkasanaisempi, mutta analysoi ottelun terävästi: -Ei päästy missään vaiheessa johtamaan peliä kunnolla, jolloin pelimme olisi vapautunut. Kaveri pääsi riskillä lyömään palloa ja onnistui hyvin.

Ottelu jätti Hurrikanille miettimistä monen asian suhteen, mutta aikaa asioiden korjaamiseen ei ole paljon. Kolmas kohtaaminen on jo keskiviikkona Loimaalla. Jani Niskakangas pääsee joukkueensa kanssa herkullisista asetelmista Loimaalle. Edelleen joukkueella ei ole paineita, vaan paineet ovat verkon toisella puolella. Hurrikaanin on onnistuttava nollaamaan tappio yön aikana ja ladattava akut keskiviikkoiseen kohtaamiseen. Tiistaina ottelun tunnetaso alkoi jo pikkuhiljaa nousta lämpimäksi, ja sitä samaa on varmasti luvassa Loimaalla. Molemmat valmentajat tuntevat vastustajan metkut, samoin pelaajat löytävät varmasti parketilla verkon toiselta puolelta taistelupareja. Keskiviikon pelin ennakkoasetelmat ovat herkullisen jännittävät. Ottelun voittaja pääsee yrittämään ottelusarjan katkaisemista Turussa lauantaina.

-HurrikaaniMedia-