Hurrikaani ja Team Lakkapää kohtaavat sunnuntaina jo toisen kerran kuluvan sesongin aikana Loimaalla. Ensimmäisen kohtaamisen Loimaalla kotijoukkue hoiteli vaivoitta 3-0, mutta tuolloin Lakkapään pelaaminen oli vielä pahasti keskeneräisen näköistä. Kolmella kanadalaisella pelaajalla ja yhdellä amerikkalaisella vahvistettu Lakkapää ei missään nimessä ole vielä syyskierroksilla parhaimmassa tikissä. Henri Tuomi saa tehdä ahkerasti hommia joukkueensa kanssa, jotta sen yhteispeli alkaa tuottamaan tulosta. Tuomi varmasti odottaa, koska yleispelaaja Janne Marttila toipuu selkävammastaan pelikuntoon. Vielä Marttilasta ei ole ollut joukkueen pelastajaksi vaan selkävaivat ovat pitäneet nuoren miehen poissa peleistä.
Lakkapään ensimmäisen vierailun jälkeen (10.10.2018) se on ehtinyt pelaamaan neljä ottelua lisää, joista se on voittanut vain yhden. Ennen sunnuntaista peliä rovaniemeläiset pelaavat lauantaina Vantaalla Ducksia vastaan. Se on varmasti Tuomen joukkueen viikonlopun ”ykköspeli”, josta Tuomi haluaa välttämättä pisteet. Sunnuntain vierasvoitto Loimaalla vaatisi pienoista ihmettä.
Kotijoukkue on torstain tiukan viiden erän voittopelin jälkeen pelivalmiina sunnuntaille. Parissa edellisessä ottelussa Hurrikaani on tehnyt pelaamisen itselleen vaikeaksi omien virheiden takia. Jussi Heino on läpi alkukauden puhunut fiksun ja ”rakkikoiramaisen” lentopallon perään. Asenne on ollut joukkueessa kunnossa, mutta virheitä on tullut liikaa. Erityisesti syöttöviivan takana se on antanut vastustajalle ilmaisia pisteitä liikaa. Siihen asiaan Heino varmasti on kiinnittänyt loppuviikon viimeistelyssä huomiota.
Kotijoukkueella on laittaa seitsikkoon kaksi joukkueellista miehiä. Niin laadukas ja tasainen on tämänkertainen Hurrikaani. Aleksi Mutka on hoitanut tuuraushommia liberon tontilla, mutta pikku hiljaa Jesse Mäntylä alkaa toipua sitkeästi vammasta pelikuntoon. Sen lisäksi Tapio Toiviainen on viime peleissä osoittanut, että kilpailutilanne Eemeli Kouki ja Tomi Rumpusen kanssa on tosi asia.
-HurrikaaniMedia-