Hurrikaani julkaisu sunnuntaina ensimmäisen uuden pelaajasopimuksen, kun Juho Kauniston ja seuran välinen sopimus uutisoitiin. Vuoden mittaisen sopimus tuo Kauniston Loimaalle Valepa Sastamalan riveistä. Kaunisto on ollut Mestaruusliigan parhaita keskipelaajia jo vuosia, mutta kuluvan kauden aikana peräti 206- senttinen Kaunisto löi itsensä lopullisesti läpi. Kaunisto tulee muodostamaan Nuutti Niinivaaran kanssa mielenkiintoisen keskipelaajaduon.
Tällä kaudella Kaunisto voitti 99 torjuntapisteellä runkosarjan torjuntatilaston. Olli Kuoksan alaisuudessa Kaunistolta on lupa odottaa vieläkin enemmän tehoja.
Tänä kesänä Pieksämäen Tsempin kasvatti on murtautunut myös maajoukkueeseen, joten Hurrikaanilla on ensi kaudella lupa odottaa mieheltä paljon.
-Hurrikaanimedia-