Valepa – Hurrikaani 2-3 (25-17,25-22,23-25,23-25,13-15)

Hurrikaani- Loimaa esiintyi keskiviikkona Vexve- areenalla ensimmäisen kerran tositoimissa. Rajusti uusiutunut loimaalaisjoukkue aloitti ottelun seitsikolla: Matti Köykkä-Eetu Häyrinen-Väinö Rahko-Santeri Välimaa-Nuutti Niinivaara-Greg Petty ja libero Aatu Kukkonen. Pelaavasta kokoonpanosta puuttuivat vielä toinen libero Troy Gooch ja verkkarit päällä peliä seurannut Miika Haapaniemi. – Yritettiin tuoda peliin niitä elementtejä, joita ollaan harjoituksissa ajettu sisään, ensimmäisen ottelunsa Hurrikaanin päävalmentajana toiminut Olli Kuoksa mietti. Kuoksa piti tärkeänä, että heti ensimmäisessä harjoitusottelussa vastassa oli mahdollisimman kova vastus, jotta valmennusjohto saa hiukan kuvaa siitä, missä joukkue tällä hetkellä menee pelillisesti ja fyysisesti. – Kyllähän peli antoi vahvaa signaalia siitä, että pärjäämme myös Valepan kaltaisille joukkueille liigassa.

Ottelun alku sujui hallitsevan Suomen Mestarin otteissa, Valepan voittaessa kaksi ensimmäistä erää. Sen jälkeen Hurrikaani pääsi ottelussa niskan päälle, ja vei kolme viimeistä erää pienellä erolla. – Aika perinteinen harjoituspeli. Alussa hiukan ihmeteltiin puolitoista erää ottelun tempoa, mutta sen jälkeen saatiin ryhtiliike ja voitettiin loput erät, Santeri Välimaa summasi.

Välimaa on tälle kaudelle saanut rinnalleen lähes aloituskuusikon verran uusia pelaajia, joten tottuminen uudenlaiseen pelityyliin ja pelikavereihin ottaa aikansa. – Tässä vaiheessa Häyrisen (Eetu) ja Nuutin (Niinivaara) kanssa peli näyttää olevan kaikkein helpointa, Välimaa analysoi.

Ensimmäiseksi otteluksi Hurrikaani teki yllättävän vähän suoria hyökkäysvirheitä, ainoastaan yhdeksän. Sen lisäksi joukkue nappasi peräti 16 torjuntapistettä. Loimaalaisten tehokkain oli Häyrinen, jolle merkattiin 18 pistettä.

Hurrikaani jatkaa harjoituspelejä perjantaina Oripäässä, jossa vastassa on toinen mitalisuosikki Akaa- Volley. Ottelu alkaa kello 18.00.

-HurrikaaniMedia-