Hurrikaani-Loimaa aloittaa kotiotteluidensa sarjan lauantaina rovaniemeläistä Team Lakkapäätä vastaan. Lakkapää on pelannut mestaruusliigassa jo kaksi ottelua. Niissä se kohtasi paikallisvastustajansa Ettan. Saldona oli selkeä 3-0-kotivoitto ja 1-3-tappio Oulussa.
Lakkapään joukkueessa huomio kannattaa kiinnittää ainakin hakkuri Fredric Gustavssonin otteisiin. Ruotsalainen pelaa toista kauttaan Rovaniemellä. Viime vuonna hakkuri ehti pelata pohjoisen joukkueessa 11 peliä, joissa syntyi peräti 237 pistettä. Lakkapään aussipassari Arsh Dosanjh tykkää pelata paljon hakkurinsa kautta ja mikä ettei, jos tappotahti on tuollainen.
Etta-peleissä huomio kiinnittyi myös Lakkapään yleispelaajakaksikon hyviin otteisiin. Sekä Miikka Lemola että kokenut Jouni Palokangas onnistuivat kotipelissään niin vastaanotossa kuin verkollakin.
– Lakkapään peli vaihteli näissä otteluissa skaalalla taivas ja helvetti, kommentoi videoiden perusteella Lakkapään otteita arvioinut Hurrikaanin päävalmentaja Lauri Rantanen
– Rovaniemellä Lakkapää näytti parasta osaamistaan. Joukkueessa on joka pelipaikalle mitat täyttävä pelaaja ja kun riittävän monelle sattuu samanaikaisesti pelihuumori kohdilleen, niin jälki on tuollaista, jatkoi Rantanen
Hurrikaani aloitti liigakautensa komealla 3-0-voitolla VaLePasta. Joukkueesta ei heikkoa lenkkiä Porissa löytynyt. Nyt katsotaan, miten joukkue pystyy käsittelemään ensimmäisen kotipelin tuoman jännityksen. Harrison Peacockille ottelu on varmasti ikimuistoinen. Uusi kotiyleisö ja vastapuolella maamies samoissa hommissa jakelemassa passeja hyökkääjille. Miten passareiden taistossa käy, selviää lauantaina klo 17. Loimaan liikuntahallissa. Tuuleeko silloin poikkeuksellisen kylmästi etelän suunnalta?
Hurrikaani-Loimaan kotiavaus lauantaina Loimaan liikuntahallissa alkaen kello. 17:00.
– Hurrikaani tiedotus