Loimaalaisille erittäin tuttu hakkuri Antti Ropponen pelasi viime kauden Sveitsissä Näfelsin joukkueessa. Sveitsiin Ropponen siirtyi Hurrikaanista tälle kaudelle. Kausi Sveitsissä oli Ropposelle ensimmäinen ulkomailla, mutta minkäänlaista kulttuurishokkia ei ainakaan tulosten valossa ollut. Nurmosta, Kokkolaan ja sieltä neljäksi kaudeksi Hurrikaaniin, siinä Ropposen urapolku Suomessa, ennen viime kauden debyyttikautta Näfelsin joukkueessa. Monelle vauhti ja menestys olisi saattanut olla jopa liian kova, mutta Ropposella on jalat pysyneet vahvasti maassa ja sama nöyryys löytyy edelleen miehen olemuksessa. Ensimmäinen kausi Näfelsissä tuotti pronssimitalin kaulaan ja valinnan Sveitsin liigan parhaaksi pelaajaksi.
– Kausi oli kaikkineen minulle haastava. Alkukaudesta oli paljon oppimista ja syöttöpelaaminen ei ottanut oikein missään vaiheessa kulkeakseen, Ropponen kertaa.
Sveitsin runkosarjassa pelattiin ainoastaan 18 kierrosta, minkä takia viikkoa rytmitti vahvasti harjoitukset. – Viikolla harjoiteltiin paljon ja pelipäivän aamutreenejä ei ollut sillä tavalla, kuin Suomessa on totuttu. Fysiikkaa oli pari kertaa viikossa, muuten lajiharjoittelussa oli pääpaino.
Näfelsin joukkue oli eri kansallisuuksien sulatusuuni, joukkueessa oli kaikkiaan kahdeksaa eri kansallisuutta, joten melkoisessa kulttuurikylvyssä entinen Hurrikaanihakkuri oli. Paikkakunta oli pieni ja pelihalli kooltaan Hirvihovin tyyppinen. – Meillä kävi kotipeleissä noin 300 katsojaa. Lentopallo ei hirveästi kerää Sveitsissä katsojia, kestomenestyjä Amriswilillä on 800-900 katsojaa peleissä.
Ropposen kausi sujui alun vaikeuksien jälkeen hyvin ja seura palkitsi miehen kauden jälkeen jatkosopimuksella. Näillä näkymin paluuta Suomeen ei ole lähitulevaisuudessakaan luvassa, sillä miehen mielessä siintää Sveitsiä kovemmat ja tasokkaammat liigat. – Kun täällä pelaan hyvin, saattaa mahdollisuudet isompaan liigaan olla realistiset ensi keväänä.
Ropponen on nyt jo palannut Suomeen ja Loimaalle, mutta tarkoituksena on päästä myös kotimaisemiin Nurmoon. – Olen muutamaan paikkaan laittanut työhakemukset sisään, katsotaan mitä tapahtuu, hakkuri paljastaa.
Ropposen tyyliselle pelaajalle on aina kysyntää myös ulkomailla, ja luultavasti miehen ulkomaankiertue on vasta alkanut. Jos kesätreenit sujuvat ilman isompia takaiskuja, voi ensi kausi jäädä miehelle viimeiseksi Sveitsissä, ja tarjouksia satelee ensi keväänä muualta Euroopasta.