Hurrikaani- Loimaa ja yleispelaaja Aleksi Muukkonen ovat solmineet ensi kauden kattavan jatkosopimuksen. Parikkalan Urheilijoiden kasvatti pelaa nyt kolmatta kauttaan Mestaruusliigassa. Kaksi ensimmäistä liigasesonkia toisen polven liigapelaaja pelasi Oulussa Lentopalloseura Ettan riveissä. Tälle kaudelle 19- vuotias yleispelaaja muutti Loimaalle ja Hurrikaaniin. Muukkonen on yhdessä Antti Ropposen ja Luka Marttilan kanssa joukkueen tehokkaimpia pelaajia. Mies on pelannut 14 pisteen ottelukohtaisella pistekeskiarvolla, minkä lisäksi Muukkonen on syöttänyt 26 ässää ja napannut yhtä monta torjuntapistettä.

Päävalmentaja Jussi Heino on tyytyväinen, että nuori mies pysyy Hurrikaanissa myös ensi kaudella. – Erittäin kehityskelpoinen kaveri, jolla on jo nyt hyvät fyysiset ominaisuudet. Aleksi on kova tekemään töitä ja motivaatio korkealla. – Töitä on vielä tehtävä erityisesti hiha- ja puolustuspelaamisessa, Heino paljastaa.

Muukkosella olisi ollut kauden jälkeen ottajia Loimaan ulkopuolellakin, mutta mies halusi jäädä Hurrikaniin ja Loimaalle. – Täällä on hyvä porukka ja meillä on hyvä henki joukkueessa. En usko, että Suomessa on parempaa paikkaa pelata lentopalloa kuin Loimaa, kehuu Muukkonen. Hän aloittaa kesällä asepalveluksen Urheilujoukoissa, joten tuleva kesä pitää nuoren miehen kiireisenä.

-Meillä on ensi kautta ajatellen joukkueen jatkuvuuden kannalta hyvä tilanne. Se tarkoittaa, että pääsemme jatkamaan oman pelin kehittämistä, eikä tarvitse lähteä ihan nollapisteestä liikkeelle, Heino kiittelee.

Hurrikaanilla on ensi kauden suhteen sopimukset Muukkosen, Luka Marttilan, Santeri Välimaan, Miro Leinonsen, Mikko Suomalaisen ja Peter Vuorisen kanssa.

ALEKSIN HAASTATTELU HURRIKAANI TV:SSÄ:
https://www.youtube.com/watch?v=lzDtg8CXLHM&t=44s

 

-HurrikaaniMedia-