Päivämäärä 2.5.2026 jää Hurrikaani-Loimaan seurahistoriaan päivänä, jolloin seura voitti toisen kerran Suomen Mestaruuden. Kahden vuoden tauon jälkeen, loimaalaisseura tarjosi kannattajilleen, yhteistyökumppaneilleen ja talkoolaisille- koko mustakeltaiselle yhteisölle ilon ja onnen hetkiä. Hurrikaani-Loimaan 19. liigakausi oli alusta loppuun saakka seuran täydellistä dominointia. Edelliskauden kaikki viisi ulkomaalaispelaajaa vaihtoi maisemaa ja Olli Kuoksa sai käsiinsä, vain yhdellä japanilaisella, varustetun lähes ”joutsenmerkillä” operoivan joukkueen. Sekoitus kokemusta ja nuoruutta oli tällä kaudella varsin tehokas kombinaatio. Kun ainoana ulkomaalaispelaajana Takumi Kameyama osoittautui erinomaiseksi vahvistukseksi ja ennen kaikkea loistavaksi joukkuepelaajaksi, oli Kuoksalla adjutantteineen käsissään todella vahva ja tiivis joukkue.
Hurrikaani ei hävinnyt runkosarjassa kuin kaksi peliä ja tammi-helmikuun vaihteessa se voitti ensimmäistä kertaa Suomen cupin. Cup- mestaruus oli vasta alkusoittoa sille, mikä odotti keväällä. Runkosarjan ylivoimainen voitto tiesi valtavia menestyspaineita pudotuspeleihin. Paineet näkyivät puolivälieräsarjassa, josta muodostui jälleen kerran TUTO Volleyn kanssa käyty klassinen taistelu. Turkulaiset lähtivät vailla minkäänlaisia paineita pudotuspeleihin kiusaamaan ennakkosuosikkia, runkosarjan voittajaa ja Suomen cup- mestaria, ilman minkäänlaista menestysodottamaa. Lopulta turkulaisjoukkue oli ainoa, joka onnistui pudotuspelikevään aikana voittamaan Hurrikaanin. Loimaalaiset pelasivat yhden TUTO- vierastappion jälkeen kymmenen viimeistä pudotuspeliottelua ilman häviötä!
Menestys on aina mittari, minkä jokainen pystyy todistamaan tilastoista. Tilastot eivät yleensä valehtele. Hurrikaanin kausi oli täydellinen, muutama kauneusvirhe matkan varrelle sattui, mutta loimaalaisten dominointia ei pystynyt kukaan estämään. Vaikka joukkueen terävin kärki: Joel Laakso, Eetu Häyrinen, Kameyama, Nuutti Niinivaara ja Juho Kaunisto pelasivat lähes ottelusta toiseen optimaalisella tasolla, löytyi vaihtopenkiltä ratkaisuvoimaa lisää: Väinö Ilmari ja Paavo Koivisto onnistuivat joka kerta kentälle tullessaan. Ja Väinö Ilmarin kädestä lähti itse asiassa kaksi viimeistä pistettä neljännessä finaaliottelussa.
Hurrikaani- Loimaan kausi piti sisällään runkosarjan 32 ottelua ja 12 pudotuspeliä. Runkosarjassa Akaa-Volley ja AC Oulu Volley voittivat kertaalleen tulevan mestarin. Kaikkiaan 44 ottelua ja kolme tappiota. Se on ”statement”, mitä ei voi kiistää. Kun tähän lisätään Suomen cup- mestaruus, niin kausi 2025-2026 oli kiitettävä suoritus.
Kilpailullisen puolen lisäksi, seura onnistui kasvattamaan yleisömääräänsä ja nuorison löytäminen katsomoihin oli positiivista. Nuorekas joukkue houkutteli saman ikäistä katsojakuntaa liikuntahalliin ottelusta toiseen. Yhteistyökumppanimäärä kuluneella kaudella oli yksi seurahistorian isoin. Poikkeuksellista oli huomata, että kumppanuusverkosto kasvoi ennen kaikkea Loimaan talousalueen ulkopuolella. Kuitenkin, lopulta kaiken tämän lystin ylläpitää vahva kumppanuusverkosto.
Hurrikaani-Loimaan pelasi kauden aikana 23 kotiottelua. Se tarkoittaa, että kymmenet talkoolaiset rakensivat yhtä monta kertaa Loimaan liikuntahallin otteluareenaksi. Asia, joka jää kovin monelta huomaamatta. Kun koulun ”jumppasali” muutetaan liigakriteerit täyttäväksi otteluareenaksi, se vaatii tuntien rakentamista ennen ottelua ja muutaman tunnin uurastusta pelin jälkeen. Ja kaikki tämä tapahtuu vapaaehtoisten vapaa- ajalla.
Mestaruus on totta kai Hurrikaani-Loimaan mestaruus. Siitä iso osa kuuluu joka tapauksessa kaikille niille mustakeltaisen yhteisön jäsenille ja kumppaneille, jotka olivat tälläkin kaudella mukana puolen vuoden mittaisella matkalla, joka huipentui 2.5.2026 pelattuun neljänteen finaaliin noin 1500 katsojan silmien alla.
Kiitos teille kaikille!