Akaa- Volley – Hurrikaani- Loimaa 3-1 (27-29,25-13,25-23,25-14)

Akaa- Volleyn ja Hurrikaani- Loimaan neljäs finaalikohtaaminen eteni lähestulkoon saman käsikirjoituksen mukaan alusta loppuun saakka. Hurrikaanilla oli vaikeuksia erien aluissa, joissa se päästi kotijoukkueen karkuun. Ainoastaan ensimmäisessä erässä vieraat sinnittelivät läpi erän mukana. Ensimmäisessä erässä Akaan tärkein pelaaja oli Jaylen Jasper (23pist. +14), jota Ilja Ivanov ruokki surutta. Ilman Jasperia Hurrikaani olisi voittanut erän selvästi, nyt Jasper piti Akaan mukana kamppailussa. Hurrikaanin onnistui lopulta ottamaan ensimmäinen erä itselleen kolmannen eräpallon jälkeen. Vielä ensimmäisessä erässä näytti siltä, että vieraat ovat tänään tulleet tosissaan ryöstöretkelle. Kaikki kuitenkin muuttui toisesta erästä alkaen, kun Ivanov sai myös molemmat keskipelaajat mukaan hyökkäyskuvioihin. Pitkälti laitatehot nojasivat edelleen Jasperin varassa, mutta Petteri Tyynismaan ja Antti Taposen keskihyökkäykset pitivät Hurrikaanin torjunnan kiireisenä.

Toinen erä oli vieraille painajaismainen. Se ei saanut kuin kuusi hyökkäyspistettä, samalla Akaa- Volleyn tykittäessä pallon kenttään 17 kertaa. Kotijoukkueen toisen erän voitolle alkutahdit löi syöttöpeli, joka mursi loimaalaisten vastaanottopelaamisen totaalisesti.

Pitkän erätauon jälkeen Akaa tuli päättäväisesti parketille. Camden Gianni oli tarkasti vartioitu akaalaisten toimesta, joten hyökkäystehoista vastasi lähes yksinään Eetu Häyrinen. Vaikka tänäänkin Häyrinen (19pist. +11) oli Hurrikaanin parhaimmistoa, ei hakkuri pystynyt yksinään kääntämään erää Hurrikaanille. Lähellä se kuitenkin oli. Akaalla oli 23-15 johto, kun Häyrinen asteli syöttöruutuun. Häyrisen viiden syötön putki sisälsi kaksi ässää ja samalla tilanne kiristyi. Akaa alkoi myös tehdä omia virheitä, jotka edesauttoivat Hurrikaanin kiriä. Lopulta kiri jäi parin pisteen päähän, sillä Akaan onnistui pitämään kahden pisteen eron loppuun saakka.

Neljäs erä oli toisen erän toisinto. Akaa otti niskalenkin Hurrikaanista ja lasketteli verrattaen helppon erävoittoon. Hurrikaanin kannalta neljännen erän surma oli isäntien hyökkästehokkuus (68%), jonka hillitsemiseksi loimaalaiset eivät löytäneet lääkkeitä. Lopussa ero kasvoi turhankin isoksi, kun Olli Kuoksa vaihtoi kuusikkomiehiä vuoron perään vaihtopenkille keskittymään huomiseen otteluun.

-Tänään voitettiin vielä eka erä, mutta sen jälkeen oltiin suurissa vaikeuksissa. Turhauduttiin omaan tekemiseen, minkä jälkeen tulos meni rumaksi, Häyrinen myönsi. Kokenut hakkuri huomautti, että Akaa on vahva, jos sen antaa pelata omilla vahvuuksilla. Mies peräänkuulutti, että oman pelaamisen taso pitää saada ylemmäksi.

Taistelu Suomen Mestaruudesta jatkuu jo huomenna Akaassa. Ottelusarja on nyt Akaalle 3-1 ja sillä on huomenna ensimmäinen mahdollisuus voittaa seurahistorian ensimmäinen Suomen Mestaruus.

-HurrikaaniMedia-