Tiinan kukka sijaitsee Loimaalla Vesikoskenkadulla, joka on tullut tutuksi erilaisten juhlien ja tapahtumien koristajana. Tiinan kukan yrittäjä Tiina Hautojärvi on toiminut lähes 20- vuotta yrittäjänä kukka- alalla.
Kun asiakas astuu sisälle yritykseen, häntä tervehtii ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta. Voidaan sanoa, että henkilökunta on yrittäjänsä näköinen. Kun on toiminut samalla alalla liki kahden vuosikymmenen ajan, on pakko kysyä motiiveja. – Olen aina tykännyt kukista. Aluksi olin Hämeenlinnassa kukkakaupassa töissä, mutta sattumien kautta tulin takaisin Loimaalle. Sen lisäksi, tykkään asiakaspalvelutyöstä ja ihmisistä, Hautojärvi paljastaa.
Yrittäjän mielestä hienointa on, kun joku tunnistaa kukka- asetelmasta, kuka sen on tehnyt. – Jokaisella kukkalaitteella ja -asetelmalla on tekijänsä kädenjälki. Hiukan kuin käsiala, Hautojärvi tietää.
Yrittäjä myöntää, että työ täyttää hänen viikko- rutiineista suurimman osan. – Olen aamuvirkku, ja tulen töihin viiden aikaan. Tällöin minulla on aikaa siivoilla, hoitaa paperihommia ja käsitellä kukat.
Kahdenkymmenen vuoden aikana Hautojärvestä on tullut asiakaspalvelutilanteissa ihmissuhdeasiantuntija. Hän tietää jo ensimmäisestä lauseesta, minkälaista kukkaa asiakas on tullut hakemaan. – Totta kai annan hiukan vinkkejä ja vihjeitä, mutta pitää osata myös lukea asiakasta.
On loogista, jos seitsemänä päivänä viikossa on töissä, että pitää työstä, jota tekee. Yrittäjä myöntää, että alan valinta ei ole koskaan kaduttanut. -Tykkään juhlista, ja paljon juuri erilaisiin juhliin meiltä haetaan kukkia. Itselle tärkeimmät juhlat ovat joulu ja kesän kaikki juhlatilaisuudet.
Tiinan kukalle selvät sesongit ovat joulu, äitienpäivä ja kesä. Se, millä yritys erottuu muista saman alan yrityksistä, on kukkiensidonta, josta Hautojärvi on ylpeä, ja syystäkin. Yritys tekee jokaiselle asiakkaalle persoonallisen ja tapahtumaan sopivan kukka- asetelman.
Tiina Hautojärvi on henkilö, jolle asiakaskohtaamiset ja myyntityö on synnynnäistä. Nainen osaa huomioida erilaiset tarpeet ja ihmiset, mikä tekee asiakaskontaktista onnistuneen. Hautojärvi on palkittu myös Loimaan Yrittäjänaisena ja Loimaan positiivisimpana henkilönä. Eikä suotta.
-Tykkään, mitä Hurrikaani ja Jankko tekee erityisesti lapsille ja nuorille. Nämä asiat ovat tärkeitä myös itselle, joten seurojen tukeminen on minulle helppoa.
Yrittäjänainen ei itse tunnusta olevansa valtavan suuri penkkiurheilija, mutta liikkuu itse sen, minkä työltään ehtii. – Olen sunnuntaihiihtelijä ja tykkään myös pyöräillä ja suunnistaa.
Tiinan kukka on tällä hetkellä mukana Hurrikaani- Loimaan ja Jankko lentopallon toiminnassa. Seurat luottavat yrityksen ammattitaitoon, kun ovat vailla kukkia. Voimme lämmöllä suositella kaikille, yksityishenkilöille ja yrityksille Tiinan kukan palveluita.