Savo Volley – Hurrikaani- Loimaa 3-1 (17-25,25-23,25-12,33-31)

Hurrikaani- Loimaan viiden ottelun voittoputki on muuttunut hetkessä kahden ottelun tappioputkeksi. Keskiviikko- illan kamppailu Leppävirralla isäntäjoukkue Savo Volleyta vastaan päättyi ensimmäisen erän voitosta huolimatta kotijoukkueelle. Vaikka Hurrikaanilla oli mahdollisuus, jopa erinomainen sellainen, mennä pitkälle erätauolle 2-0 johdossa, rutinoitunut ennakkosuosikki nousi takaa rinnalle ja ohi. Tämän jälkeen kotijoukkue istui tukevasti kuskin paikalle, ja voitti kaksi seuraavaa erää itselleen fiksummalla pelaamisella. Sen lisäksi, Savon Michael Michelau (20pist. +9) oli Hurrikaanille lähes mahdoton pysäytettävä.

Avauserä antoi odottaa Hurrikaanin kannalta jopa kolmea pistettä. Joukkueen peli oli uomissaan kaikilla osa- alueilla, ja se sai ennakkosuosikki Savo Volleyn näyttämään paikoitellen jopa huonolta. Ensimmäisessä erässä savolaisten vastaanotosta ässät syötti Santeri Välimaa ja Miika Haapaniemi. Koko ensimmäisen erän kotijoukkueen vastaanotto oli vaikeuksissa ennen kaikkea Hurrikaanin leijasyöttäjien kanssa. Pommituksen kohteena oli Michelau, joka vielä avauserässä pysyi vieraiden kontrollissa.

Toinen erä alkoi selvässä Hurrikaanin hallinnassa. Ensimmäisen kerran Timo Tolvanen joutui isännille ottamaan aikalisän, kun Hurrikaani johti 6-2. Ainoastaan Savon hakkuri Veikka Lindqvist pystyi tasaisesti tekemään pisteitä, muuten kotijoukkueen hyökkäyspeli oli vaatimatonta ja virherikasta. Vasta tilanteessa 23-23 Savo Volley nousee tasoihin, mihin Jani Niskakangas reagoi ottamalla aikalisän. Aikalisäkään ei tuo muutosta, vaan Savo Volley nousee erävoittoon pitkältä takamatkalta.

Pitkä erätauko ei Hurrikaanin kannalta ollut tarpeeksi pitkä, vaan toisen erän lipsahtaminen vastustajalle kolkutteli yhä takaraivossa. Niin heikosti vieraat suorittivat kolmannessa erässä. Savolaiset repivät jopa kahdeksan pistettä putkeen, nousten 15-10 tilanteesta 23-10 tilanteeseen. Erässä Savo Volleyn uusin vahvistus passari Kevin Rodriquez syötti kaksi ässää ja Niskakangas vaihtoi Kristers Dardzansin paikalle Miro Leinosen ja Aleksi Muukkosen tilalle Lauri Vanhasen. Pelaajavaihdot olivat lopulta pelkkää kosmetiikkaa ja kotijoukkue lasketteli helppoon erävoittoon. Kolmannen erän hyökkäyspelaamista kuvaa parhaiten se, että Hurrikaani teki siinä vain kuusi hyökkäyspistettä!

Neljäs erä oli yksi tämän kauden jännittävin, kun molemmat joukkueet onnistuivat vuorotellen. Kun kolmas erä oli Hurrikaanin kannalta pohjanoteeraus, nosti joukkue tasoaan neljänteen erään. Vaikka neljäs erä päättyi lopulta kotijoukkueen voittoon, oli tässäkin erässä vierailla mahdollisuus erävoittoon. Vielä ei ollut nuoren joukkueen aika kypsä voittaa tiukkaa erää jatkopalloilla.

-Tänään oli pienet erot, lukuun ottamatta kolmatta erää. Kolmannessa erässä meiltä onnistui lähes kaikki, ja Hurrikaanilla taas epäonnistui lähestulkoon jokainen tilanne, Savo Volleyn apuvalmentaja Petteri Penttinen kommentoi. Penttinen myönsi, että oma joukkue oli toisessa erässä altavastaajana lähes koko erän ajan, vaikka lopulta erä kääntyi savolaisille. – Rodriquez on päässyt hyvin sisälle joukkueen pelitapaan, ja samalla meidän hyökkäyspelaamisemme on parantunut. Alkukaudesta juuri hyökkäyspeli oli meidän ongelma, Hurrikaanissakin pelannut Penttinen analysoi.

Penttisellä oli myös selvä näkemys nyky- Hurrikaanista, jota edelleen seuraa tarkkaan vahvan Hurrikaanitaustan takia. – Erittäin nuori joukkue, jolle välillä tulee heikompia pelejä. Mutta hyvin joukkue on pelannut Niskakankaan kanssa.

Penttistä pettyneempi oli Niskakangas, joka oli tyytyväinen ottelun alkuun ja neljänteen erään. – Oltiin heti valmiita pelaamaan. Meidän hyvä ote kesti lähes kaksi ensimmäistä erää, sen jälkeen kolmannessa Savo paransi ja pallokaan ei meille pomppinut, mies summasi. Niskakankaan mukaan joukkueen tasonnosto neljänteen erään oli erinomainen. – Erittäin tyytyväinen olen myös Kallen (Nohteri) pelaamiseen tänään. Hieno sisääntulo, kun kävi selväksi, että Peter Vuorinen ei pysty pelaamaan, päävalmentaja kiitteli.

Vuorinen aloitti ottelun, mutta oli pakotettu ensimmäisen erän jälkeen vaihtopenkille. Sen jälkeen vastaanottopelaamista johti Nohteri, joka selviytyikin tehtävästään kiitettävästi.

Vierastappio merkitsee, että sunnuntain kotipeli Kokkolan Tiikereitä vastaan nousee valtavaan merkitykseen. Molemmat joukkueet taistelevat runkosarjan neljännestä sijasta ja ovat tällä hetkellä samassa pistemäärässä.

-HurrikaaniMedia.