Hurrikaanin osalta tammikuu näyttää täyteen buukatulta. Kovin paljon ei Jussi Heinon valmentama joukkue ehdi levätä tai harjoitella, sillä tämän vuoden ensimmäinen kuukausi on joukkueelle erittäin ruuhkainen. Pelkästään Mestaruusliigan osalta se pelaa kuusi ottelua, jonka lisäksi Suomen cupin välierässä Loimaalle saapuu sensaatiojoukkue Karelian Hurmos Joensuusta. Hurmos, joka on ehtinyt jo tämän kauden cup- kilpailussa tiputtamaan liigajoukkueista Savo Volleyn ja Kokkolan Tiikerit. Jos Hurrikaani onnistuu pysäyttämään joensuulaiset, kasvaa sen pelimäärä Suomen cupin finaalin johdosta vielä yhdellä ottelulla. Näin ollen sen koko tammikuun ottelumäärä on kahdeksan!

Sen verran tammikuu antaa siimaa, että Hurrikaani saa kotiin Hurmoksen lisäksi liigassa Savo Volleyn, Akaa Volleyn ja Valepan. Joukkue joutuu matkaamaan jo tulevana lauantaina Vantaalle Ducksin vieraaksi, sekä 22. päivä Ouluun Ettan vieraaksi ja päivää myöhemmin Kokkolaan. Tässä ottelutahdissa laadukkaalle harjoittelulle jää hyvin niukasti aikaa. Tämä aiheuttanee Heinolle ja valmennusleegiolle tiukan paikan, miten rytmittää harjoittelun, levon ja pelaamisen.

– Pelimäärä ei ole se ongelma vaan pelien rytmittäminen. Jos pelataan paljon peräkkäisinä päivinä, siitä saattaa tulla se ongelma, tietää Tapio Toiviainen. Toiviainen nostaa esiin myös sen, että kun pelataan paljon, harjoittelu on kevyempää. Tämä johtaa automaattisesti siihen problematiikkaan, että vaihtopelaajat eivät saa tarpeeksi kovaa harjoitusta, sillä pelaavan seitsikon harjoittelu on kevyempää.

– Pelit ovat itsessään maksimisuoritus, mutta harjoitusten ollessa kevyitä ja peleihin valmistavia, maksimiteho laskee. Tämä näkyy sitten yksilöllisesti peleissä ja yleisesti pelin tason laskuna.

Myös Toiviainen allekirjoittaa, että alkanut tammikuu on runkosarjan lopullisen sijoituksen kannalta tärkeä. Hurrikaanin päävastustajat Savo Volley pelaa tammikuussa kuusi peliä ja Valepa kolme liigaottelua, jonka lisäksi sille tulee Suomen cupin välieräpeli Vantaa Ducksia vastaan ja sen päälle mahdollinen cup- finaali. Sastamalaiset ehtivät urakoimaan vuoden ensimmäisen kuukauden aikana myös CEV- cupin toisen osaottelun Kladnoa vastaan (16.1.), joten kiirettä pitää myös pukkipaidoilla.

-Hiukan pitää malttaa treeneissä. Voi olla viisasta, ettei ihan koko aikaa vedä maksimirajoissa, koska luvassa on paljon pelejä ja vastuuta, viittaa Toiviainen Eemeli Koukin loukkaantumiseen. Kun Kouki on poissa, Toiviaiselle, Kasimir Vuoriselle ja Tomi Rumpuselle on luvassa paljon vastuuta.

Kun ensi tiistaina Savo Volley saapuu Loimaalle, voidaan puhua kärkipelistä. Molemmat joukkueet suoriutuivat syksystä kiitettävästi. Savolla on tukku maajoukkue- ja nimimiehiä, mutta niiden edessä Toiviainenkaan ei nöyristele. – Pystymme voittamaan kenet vaan. Eka kohtaaminen Savoa vastaan vieraissa päättyi 2-3- tappioon ja nyt meillä on kotietu. Uskoisin, että nähdään tasainen kamppailu.

Syksyn 19 peliä tuottivat Hurrikaanille 13 voittoa. Uuden valmennuksen, nuorentuneen ja uusiutuneen joukkueen mennyt puolivuotisjakso oli positiivisesti yllätys. Heino on löytänyt joukkueelle sopivan pelitavan, joka tuottaa voittoja ja pisteitä.

– Pitää saada heti sama fiilis päälle kuin syksyllä. Pikkasen joulukuussa pelin taso laski, saattoi tulla väsymystä puseroon. Pelien panos kasvaa kevään mittaan ja samalla alkaa aistimaan, että pudotuspelit alkavat. On mukava tulla hallille ja lähteä hallilta kun on vielä valoisaa, kuudetta liigakauttaan pelaava Toiviainen myöntää.

-HurrikaaniMedia-