Mestaruusliigaa on jäljellä vielä kuutisen viikkoa. Runkosarja päättyy 10.3. (Hurrikaanilla 8.3.) ja panokset kasvavat kierros kierrokselta. Se taitaa olla kaikista varmin asia, että puolustava Suomen Mestari Valepa tulee voittamaan runkosarjan. Sen jälkeen taistellaan kotiedusta, pudotuspelipaikasta ja karsintojen välttämisestä. Kun joukkueilla voi olla jopa viiden ottelun eroja pelattujen ottelujen määrissä, tässä vaiheessa sarjasijoitusten ennustaminen on todella haastavaa. Vaikka edellä totesin, että runkosarjan voittaja on suurella todennäköisyydellä selviö, voi Valepakin kompastella loppukierroksilla, johtuen Mestarien liigan ottelukuormasta ja matkustelusta. Valepalla on kotimaassa jäljellä kymmenen ottelua ja Mestarien liigassa kolme. Ja kolmesta Mestarien liigan ottelusta se pelaa kaksi ulkomailla (14.2. Friedrichshafen, 28.2. PAOK Thessaloniki). Joten Sami Kurttilalla ja joukkueella pitää melkoista haipakkaa seuraavien viikkojen aikana.

Sarjan ainoa suosikki Valepa on onnistunut pelaamaan kovassa otteluruuhkassa hämmästyttävän tasapainoisesti. Muutama ottelu on lipsahtanut ”ohipelinä”, mutta muuten Kurttila on onnistunut motivoimaan joukkueensa illasta toiseen. Ei välttämättä ole helppoa pelata ensin 2000 katsojalle Mestarien liigaa ja heti perään Mestaruusliigaa vajaalle 400 katsojalle. Valepa rakensi tälle kaudelle laajan rosterin, mutta siitäkin huolimatta Mikko Esko ja Olli Kunnari ovat olleet kentälle ottelusta toiseen. Eskon rooli on joukkueelle tärkeämpi kuin kenenkään muun yksittäisen pelaajan omalle joukkueelleen. Telluksen taitavimpia passareita pyörittää Mikasaa edelleen ihailtavalla tasolla. Vaikka konehuoneessa on jo paljon ajettuja kilometrejä, Eskon moottori ei hyydy. ”Taikasormi” on ollut Valepan parhaita pelaajia Mestarien liigassa, mutta ammattimies on hoitanut kotimaan liigan yhtä tasokkaasti. Kunnarista ei tarvitse mainita mitään. Kun katsoo sitä suorittamista illasta toiseen, voi todeta saman kuin Eskosta: moottori käy edelleen kaikilla pytyillä. Sitten tullaan mielenkiintoiseen dilemmaan: Mitä kuuluu Urpo Sivulalle? Kurttila osoitti loistavaa pelisilmää vetämällä Anssi Vesasen jälleen kerran mukaan liigakarkeloihin. Vajaakuntoisena Suomen cupissa esiintynyt Sivula on saanut katsella pelejä vaihtopenkiltä kun ikinuori Vesanen on nauttinut vastuusta. Valepan peli on parhaimmillaan- mitä se on ollut useaan otteeseen, erittäin tehokasta. Se on yksinkertaisesti sanottuna tylyä. Vain kaksi tappiota runkosarjassa 20 ottelussa kertoo kaiken olennaisen.

Kun Hurrikaani on saanut pelinsä kulkemaan ja mennyt vuoden 2018 puolella voitosta voittoon, on se sekoittanut sarjan terävimmän kärjen järjestystä kunnolla. Loimaalaiset ovat pelanneet tämän vuoden puolella kuusi ottelua ja kaikista se on poistunut kolme pistettä rikkaampana. Hurrikaanin kevätkiiman ovat kokeneet Akaa, Leka, Sampo, Isku, Lakkapää ja Etta. Sillä on myös erittäin edullinen loppuohjelma. Hurrikaani pelaa enää seitsemän ottelua ja ottelutahti mahdollistaa tiukan harjoitusjakson pitämisen pudotuspelejä silmällä pitäen. Loimaalaiset aloittivat kauden ailahtelevasti. Hyvän ja huonon pelin ero oli iso. Vasta vuoden vaihteen aikaan joukkue löysi tavan pelata voittavaa lentopalloa. Kuuden ottelun voittoputki on siitä paras osoitus. Näissä voittopeleissä yhteisenä nimittäjänä voi pitää omien tehtyjen virheiden määrän radikaalia vähenemistä. Samoin kesken kauden Loimaalle saapunut serbialaispassari Maksim Buculjevic on päässyt kiinni Lauri Rantasen pelitaktiikkaan. Tulivoimaa loimaalaisilla on lähes yhtä paljon kuin Valepalla, paikka paikoin jopa enemmän. Mutta vastaanottopelaaminen on ollut hidastava tekijä. Sekin näyttää korjaantuneen Tomi Rumpusen tulon myötä. On ollut verrattain yllättävää, kuinka paljon positiivista Rumpunen on Hurrikaaniin tuonut. Nyt Hurrikaani näyttää joukkueelta, joka tietää miten pelata. Sen lisäksi Matti Oivanen pelaa jopa uransa parasta lentopalloa. Oivanen on näyttänyt, että pelaaja voi kehittyä vielä 30- ikävuoden jälkeenkin. Samaan kategoriaan voidaan laittaa myös Jesse Mäntylä. Libero pelaa Oivasen tapaan uransa parasta kautta. Vaikka ikä ei Mäntylän kohdalla ole tuonut rauhallisuutta, jopa päinvastoin, on kokemus tuonut tasaisuutta lisää.

Kauden terävästi aloittanut ja jopa sarjaa johtanut Lentopalloseura Etta on tämän liigakauden suurimpia ilonaiheita. Olli Kuoksa on jälleen kerran raapinut kalustostaan irti kaiken mahdollisen. Eetu Pennanen ja 4000. liigapisteensä tehoillut Anssi Hakala ovat olleet joukkueen ykköspelaajat, mutta nuorisokaarti on

ottanut oululaisia isoja askelia eteenpäin urallaan. Kolmikko Joonas Jokela (19v),Antti Ronkainen (21v) ja Niko Haapakoski (21v) ovat tästä erinomainen esimerkki. Jokela on nyt koonnut tasan 400 pistettä ja hyökkäysprosentti on lähes 50%. Sen lisäksi Ronkainen on antanut taustatukea ja tulittanut 220 pistettä. Molemmat nuoret laiturit tulevat rikkomaan edelliskauden omat piste-ennätykset. Jokela on enää neljän pisteen ja Ronkainen 59 pisteen päässä tästä. Pisteitä enemmän pelaajien ennakkoluuloton pelityyli on kuin suoraan Kuoksan ajatusmaailmasta.

Tällä hetkellä neljäntenä olevalla Sampo Volleylla on mahdollisuus nousta Hurrikaanin ja Ettan ohi. Se vaatii pelillistä parannusta. Se voi kuitenkin Timo Tolvasen joukkueelta jäädä haaveeksi, varsinkin jos Enderwin Herrera ei ole äkkiä pelikunnossa. Sillä aikaa kun Pielaveden suosikki Herrera istuu ”vempassa”, joutuu Sampo pelaamaan hyökkäyspeliä paljon yksinkertaisemmin. Kun Petteri Penttisellä ja Aleksi Kössillä ei ole toisella laidalla Herreran tasoista hyökkäyspelotetta, pystyy vastustajat riisumaan ainakin osittain Sampon aseista. Missään nimessä Ville Heiskanen ei ole pettänyt, mutta Heiskasen rooli ja vahvuudet eivät ole hyökkäyspelissä. Pielavetisten loppuohjelma on haasteellinen. Se pelaa vielä 11 ottelua, joista kuusi vieraissa (mm. Hurrikaani ja Valepa). Joukkueen ykköstähdeksi on pikku hiljaa kypsymässä Eetu Häyrinen (25v). Häyrinen on jo useamman vuoden ajan osoittanut olevansa parhaimmillaan Mestaruusliigan parhaita hakkureita, mutta vasta nyt miehen otteisiin on tullut tasaisuutta. Huonon ja hyvän pelin ero on kaventunut. Edelleen Häyrinen käy kentällä kuumana, mutta nyt aggressiivisuus ei käänny enää niin helpolla miestä ja omaa joukkuetta vastaan. Häyrinen on rikkonut kuudesti kuluvalla sesongilla 20 pisteen rajan ottelussa.

Ajanjaksolle 27.1-21.2. mahtuu Team Lakkapäälle peräti viisi vieraspeliä. Joten Oiva Tapion manageroimassa bussissa on syytä olla pehmeät penkit ja makuualustat. Köyhän miehen road trip koostuu vierasmatkoista Ouluun, Tampereelle, Sastamalaan, Kuopioon ja Pielavedelle. Sen lisäksi Lakkapää käväisee vielä myöhemmin kertaalleen Raisiossa. Kun näillä edellä mainituilla paikkakunnilla pitäisi vielä tehdä tulosta, on nostettava hattua Henri Tuomen joukkueelle. Viidellä ulkomaalaisella operoiva Lapin ylpeys on ollut liigan mustahevonen läpi kauden. Joukkueen peli on paikka paikoin silmiä hivelevää, mutta sitä on seurannut pohjakosketus. Ennen kaikkea tasaisuutta Tuomen joukkue huutaa eniten. Paljon joukkueen pelaaminen on ollut kiinni siitä, miten vastaanottopeli on toiminut. Jos hiha on kestänyt, on Joshua McKay päässyt käyttämään liigan pelätyintä keskipelaajakaksikkoa (Danny Grant-Robert Walsh) tehokkaasti. Kaksikko on saanut kaikkiaan 510 passia (Walsh 261,Grant 249) joista pisteitä on tullut 293 (Walsh 160,Grant 133).

Kuopiolaisen Lekan tilanne sarjakuutosena on melko turvattu. Lähimpänä takana on Loimu, joka on jäänyt viiden pisteen päähän kaksi ottelua enemmän pelanneena. Jos savolaisilla menee loppukausi oikein putkeen, voi sijoitus nousta pykällä. Joukkueella on vain kaksi pistettä edellä olevaa Lakkapäätä vähemmän ja samalla kaksi ottelun vähemmän pelattuna. Lekalla on myös suhteellisen mukava ohjelma. Se saa vielä kahdesti Loimun ja Akaan vastaansa, sekä kertaalleen Ducksin. Näistä peleistä täydet kolme pistettä ovat täyttä realismia. Jukka Tuovinen onnistui ulkomaalaishankinnassaan täydellisesti kun joukkue pestasi albanialaisen Redi Kocin joukkueeseen. Koci on ollut Samuli Kaislasalon kanssa Lekan tehokkaimmat pelaajat. Hakkuri Kaislasalolta tehoja vaaditaankin ja maajoukkuepotentiaalin omaava hakkurilupaus on vastannut huutoon, mutta Kocin ensimmäinen kausi Suomessa on ollut enemmän kuin hyvä. Albanialainen on pelannut 14,2 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla ja ollut isossa roolissa hyökkäysten päättämisessä. Sen lisäksi vastaanotto on ollut mallikasta. Kaikkiaan 380 vastaanottoa, joista suoria virheitä on tullut 31. Kun Jan Heleniuksen tehot ovat tällä kaudella olleet viime kausia pienemmät, on albanialainen paikannut Heleniuksen tonttia hyvin. Mielenkiintoista, jääkö Koci vielä ensi kaudeksi Savoon kun Sampo ja Leka sulauttavat joukkueet yhteen. Jos Jukka Tuovinen jatkaa uuden Savo Volleyn valmentajana, voi pysyminen Kuopion seudulla olla täysin realistista. Näillä otteilla ottajia on myös muualla Suomessa.

Runkosarjan sijoille 10. ja 11. päätyneet joukkueet joutuvat karsintasarjaan, jossa vastaan asettuvat ykkössarjan kaksi parasta joukkuetta. Jos kotiedusta tapellaan kovaa loppuun saakka, samanlaista pöhinää on häntäpäässä. Nyt kahdeksantena oleva Vantaa Ducks ja jumbona majaileva Akaa- Volley ovat kahden pisteen sisällä. Näiden joukkueiden väliin mahtuvat vielä Tiikerit ja Isku. On täysin mahdotonta sanoa, mitkä kaksi joukkuetta pelaavat itsensä kuiville. Isku on pelannut 21 ottelua kun muut kolme joukkuetta 20.

Ismo Tuomisen pääkaupunkiseudun Ankka-lauma saa vastaansa vielä kahdesti Tiikerit, kerran Akaan ja Loimun. Eli ottelut niin sanottuja päävastustajia kohtaan nousee nyt suureen arvoon. Vastapainoksi Ducks joutuu kertaalleen sekä Valepan, että Hurrikaanin kyytiin. Vantaalaisilla ei ole ollut helppoa tämän vuoden puolella. Se on ottanut höyheniinsä sekä Iskulta, että Lakkapäältä viidensissä erissä. Ducksin peliä vaikeuttaa hakkuriongelma. Niin Antti Vallin kuin Karl Külaots ovat parhaimmillaan erinomaisia hyökkääjiä, mutta otteista puuttuu tasaisuus. Kovin usein tämänkin kauden aikana aloittava hakkuri on vaihdettu ottelun kuluessa toiseen. Se ei ole kevättä ajatellen ihannetilanne. Joukkueella pitäisi olla jo nyt tiedossa, kummalla hakkurilla se pelaa liigan loput ottelut. Tuomisen joukkueen puolustukseksi on sanottava, että alkukausi meni hurjassa ottelutahdissa. Jos Ankat olisi jatkanut samalla ottelutahdilla koko kauden, se olisi pelannut noin 60 ottelun runkosarjan. Siihen lisättynä monikirjava loukkaantumissuma niin vantaalaisten alkukauden alakulon ymmärtää hyvin. On täysin varmaa, että koko joukkueen katse siirtyy nyt kokeneeseen Toni Kankaanpäähän (33v). Myös Kankaanpää on kärsinyt vammoista, mutta on edelleen 313 liigapelin kokemuksella tärkein yksittäinen pelaaja.

Kokkolassa on tällä kaudella jouduttu pohtimaan lentopallon peruskysymyksiä uudelleen. Vielä viime kaudella Tiikerit sijoittuvat runkosarjassa neljänneksi. Kolminkertainen Suomen Mestari on tällä kaudella joutunut Tapio Nissin johdolla opettelemaan selviytymään ilman megatähtiä. Alkukausi oli erittäin synkkä, mutta pikku hiljaa Nissin opit ovat purreet ja joukkueen on oppinut myös voittamaan. Tässä on ollut isona apuna Kalle Määtän tulo takaisin pelikentille. Jo kertaalleen uransa lopettanut ”Kilu” on tuonut joukkueeseen ryhtiä ja uskottavuutta. Tiikerit saattavat loppukaudesta ottaa paikan kahdeksan parhaan joukosta. Sillä on herkullinen loppuohjelma. Se kohtaa vielä kahdesti Ducksit ja kerran Loimun, Akaan ja Iskun. Näissä peleissä sillä on mahdollisuudet voittoihin. Muissa peleissä sille on luvassa korkeintaan säälipisteitä.

Tampereella muuttui kesällä lähes kaikki. Pelaajiston vaihtuvuuden lisäksi vaihtui myös valmennus. Jussi Heino teki vuosikausia erittäin rajallisella pelaajamateriaalilla kohtalaista tulosta. Heinon väistyttyä joukkueen päävalmentajaksi valikoitui Oskar Muurinen. Ykkössarjassa kannuksensa ansainnut ja siellä hyvää työtä tehnyt Muurinen on ensimmäisellä päävalmentajakaudella joutunut heti tulikokeeseen. Muurista ovat auttaneet kokeneet Matti Hietanen ja Tomi Mutka, mutta sekään ei ole ollut riittävää. Hietanen (330pistettä) ja Mutka (173pistettä) ovat jääneet tilanteiden ja otteluiden ratkojina liian yksin. Hakkuri Mika Mäntylä on pelannut tilastojen valossa parempaa kautta kuin viime kaudella. Viime kausi oli Mäntylän ensimmäinen kokonainen liigassa, tuolloin mies kirjautti 10,9 pistettä per ottelu. Nyt lukema on 12,4. Muurinen luultavasti toivoo Mäntylältä tehokkaampaa roskapallojen tappamista. Nyt se rooli lankeaa automaattisesti Hietaselle. Loppukaudesta Isku kohtaa Loimun, Tiikerit ja Akaan kertaalleen. Näistä peleistä on raavittava voittoja, mieluiten kolmen pisteen arvoisesti. Jotta joukkue saisi kammettua itsensä ulos karsinnoista, sen on otettava myös pisteitä muilta joukkueilta. Luultavasti kaikki suomalaisen lentopallon ystävät toivovat, että Isku- yksi Suomen menestyneimpiä seuroja, onnistuisi välttämään karsinnat. Isku kuitenkin on yksi iso osa kotoista Mestaruusliigaa.

Sarjanousija Akaa on kohdannut kotimaisen lentopallon tylyyden. Mitään Mestaruusliigassa ei saa ilmaiseksi ja kova ottelutahti ei anna kauden aikana hirveästi mahdollisuuksia kehittää pelaamista. Lauri Tihinen on tehnyt sen, minkä tämän vuotisella joukkueella on ollut tehtävissä. Antti Poikela auttoi alkukaudesta joukkuetta ammattitaidolla, mutta Poikelan lähdettyä ei Akaa ole löytänyt Poikelan veroista korvaajaa. Sallan korpisoturi osoitti, että vuodet ulkomailla ovat tehneet Poikelasta ammattilaisen.

Joni Mikkonen ja Ossi Heino ovat, kuten kaikki odottivat, olleet joukkueen selkäranka. Mikkosen ura oli nousukiidossa 2010- luvun alussa. Kaudella 2012-2013 Mikkonen voitti pistepörssin, mutta sen jälkeen jalkavammat ovat hidastaneet Mikkosen uraa. Kun Akaa uutisoi Mikkosen jatkavan myös liigassa Akaan mukana, olivat pikkusieluiset jo ristiinnaulitsemassa Mikkosen ”uuden tulemisen”. Liigadebyytin kaudella 2006-2007 tehnyt yleispelaaja on näyttänyt pitkää nenää kaikille epäilijöille. Yhteispeli Heinon kanssa on sujunut hienosti ja tulostakin on tullut. Akaan sisäisessä pistepörssissä Mikkonen on kärjessä 255 pisteellä. Tilastot eivät kuitenkaan kerro sitä, kuinka tärkeä palanen mies on Tihisen palapelissä, jossa edelleen kuumeisesti haetaan niitä tärkeitä ”kulmapaloja”. Akaalla on jäljellä kymmenen ottelua, joissa se kohtaa päävastustajista Ducksin, Tiikerit, Loimun ja Iskun. Jumbopaikalta Akaa voi päästä pois, mutta karsinnat saattavat olla Akaalla edessä keväällä. Kaikesta huolimatta.

Mainitsen viimeiseksi Loimun. En sen takia, että Loimu on Hurrikaanin rakas paikallisvastustaja. Vaan syy on siinä, että Loimu ansaitsee aivan oman lukunsa. Muutaman viime vuoden aikana Loimu on kyntänyt syvällä. Valmentajia on tullut ja mennyt, eikä pysyvyydestä ole ollut tietoakaan. Tälle kaudelle seura onnistui päävalmentaja rekrytoinnissa. Kun 39- vuotias Christophe Achten otti joukkueensa käsiin, alkoi Raisiossa uusi aikakausi. Belgialainen toi seuraan välittömästi ammattimaisuutta. Vaatimustaso nousi ja harjoituksissa mentiin alusta saakka kovaa. On pitkälti Achtenin ansiota, että Tuomas Koppanen sai käännettyä uransa jälleen oikeaan suuntaan. Loimaalla Koppanen jäi hiukan taka- alalle kolmanneksi keskipelaajaksi, mutta paluu kasvattajaseuraan ja Achtenin alaisuuteen oli ”Timberwiselle” lottovoitto. Koppanen on pitänyt vastustajan hyökkäyksiä pilkkanaan. Miehellä on jo nyt 81 torjuntapistettä. Peräti 20 torjuntaa enemmän kuin Oivasella! Loimu onnistui alkukaudesta saalistamaan seitsemän ottelun voittoputken, joka sisälsi myös vierasvoiton Loimaalta. Sellaiseen ei Raisiossa ole totuttu viime kausien aikana. Loimu on nyt asemoitunut seitsemännelle sijalle. Takana Ducks ei enää joukkuetta uhkaa, mutta hyvällä loppukirillä se voi saada Lekan kiinni. Loppuohjelma ei loimulaisittain ole huono. Ja päättyy runkosarjan sitten seitsemänteen sijaan, se on Loimulle hyvä saavutus. Siltä tuskin kukaan odotti mitään kauden alla. Joukkue on osoittanut, että aurinko alkaa paistamaan jälleen Kerttulassa. Suurin haaste seuralla on saada pidettyä belgialainen ”aurinkokuningas” Achten seurassa.

HurrikaaniMedia

V.A.