Hurrikaani-Loimaa otti 587 katsojan edessä selkeän 3-1 (25-23, 22-25, 25-22, 30-28) -kotivoiton Vantaan Ducksista. Hurrikaanin parhaina pistemiehinä ottelussa heilui hakkuri Mikko Oivanen (26/+16) ja yleispelaaja Eemeli Kouki (20/+15). Ducksilta onnistujia tuli levältä rintamalta, kun kaiken kaikkiaan viisi pelaajaa pääsi yli kymmenen pisteen.
Hurrikaani-Loimaan ja Vantaa Ducksin Mestaruusliigakauden kolmas keskinäinen kohtaaminen lähti vieraiden merkeissä liikkeelle. Ducks johti erää parhaimmillaan jo neljän pisteen (7-11) voimin, mutta Hurrikaani nousi tekniselle aikalisälle mentäessä johtoon. Teknisen jälkeen kotijoukkue löysi vielä kovemman vaihteen päälle ja repi eron tarvittavaksi. Keltaisille ensimmäinen erä lopulta 25-23-lukemin. Ensimmäisen erän aikana Tomi Mutka otti kentällä aloittaneen Luke Smithin paikan.
Toinen erä alkoi hyvin pitkälti samalla tavalla mitä ensimmäinenkin. Hurrikaani oli pulassa Ducksin vahvan puolustuksen ja tehokkaan hyökkäyspelin kanssa. Kotijoukkue nousi erän ensimmäisen puoliväliin mentäessä tasoihin ja joukkueet etenivät käsikädessä tilanteeseen 17-17 asti, kunnes Ducks sai otteen itsellensä ja päätti erän selvään voittoon 22-25-lukemin. Lassi Nurminen päätti erän keskihyökkäyksellään.
– Vaikea peli loppujen lopuksi. Meiltä hieman halutonta. Oli vaikea pelata, kun Sampoa vastaan otettiin hieno voitto. Ei oikein sytytty. Onneksi kaivettiin pakolliset, niin saatiin tärkeä voitto. Lopussa kaveri hieman auttoi, kommentoi libero Jesse Mäntylä.
Kolmanteen erään Hurrikaani teki keskipelaaja vaihdon, kun Tuomas Koppanen sai tehdä tilaa Nurmon hortonomi Karri Kutinlahdelle. Kotijoukkue sai todella vahvan alun kolmanteen erään, joka näkyi koko erässä. Hurrikaani karkasi vierailta heti kolmen pisteen (4-1) johtoon ja pakotti Ismo Tuomisen käyttämään aikalisän. Tuomisen juttutuokiot eivät toimineet missään vaiheessa erää, joten kotijoukkue pääsi marssimaan selvään erävoittoon.
Neljännessä erässä Hurrikaani oli kuskin paikalla ja pyrki tasaiseen tahtiin repimään eroa vieraisiinsa. Vantaan Ducks pysyi kuitenkin pelissä mukana. Kotijoukkue karkasi parhaimmillaan neljän pisteen johtoon, mutta Ducks nousi tasoihin. Lopulta ottelussa edettiin jatkopalloille ja vierailla oli pari eräpalloakin viedä peli viidenteen erään, mutta Hurrikaani ei ollut samaa mieltä asiasta. Lopulta erä päättyi kotijoukkueelle 30-28-lukemin ja koko ottelu 3-1.
– Kova viikonloppu tulossa. LEKA on parantanut ja Sampo on äärimmäisen kova, katsoi Mäntylä tulevaa.
Hurrikaani matkaa ensi viikolla jälleen Savoon, kun loimaalaiset kohtaavat LEKA Volleyn ja Pielaveden Sampon. Runkosarjan viimeinen kotiottelu on vuorossa perjantaina 10. maaliskuuta, kun vahvaa kevättä pelaava Team Lakkapää tulee Rovaniemeltä Loimaalle.
Hurrikaani-Loimaa – Vantaa Ducks (25-23, 22-25, 25-22)
Kokoonpanot
Hurrikaani-Loimaa: #1 (L) Jesse Mäntylä, #10 Eemeli Kouki, #11 Harrison Peacock, #12 Tuomas Koppanen, #13 Mikko Oivanen, #15 (C) Matti Oivanen ja #16 Luke Smith
Vantaa Ducks: #1 Alpár Szabo, #2 Lassi Nurminen, #4 Antti Vallin, #6 Balint Magyar, #8 (L) Patrik Ovaska, #12 Toni Kankaanpää ja #13 Miro Määttänen
– Hurrikaani tiedotus