Hurrikaani-Loimaa koki kauden ensimmäisen tappionsa kotisalissaan Mestaruusliigassa toisena ennen tätä iltaa olleelle VaLePa:lle 1-3 (25-21, 19-25, 35-37, 16-25). Huikeaa lentopallo-ottelua todisti 1114 katsojaa, joka on suurin yleisömäärä Loimaalla tällä kaudella.
Kotijoukkueen paras pistemies ottelussa oli yleispelaaja Luke Smith (20/+15). Vierailta eniten pisteitä takoi hakkuri Urpo Sivula (20/+10).
Hurrikaani-Loimaa aloitti ottelun todella vahvasti. Ensimmäisessä erässä kotijoukkue ei antanut armopaloja juuri lainkaan VaLePa:lle ottaen komean erävoiton 25-21 -lukemin.
Toinen erä alkoi Hurrikaanin toimesta hyvin, mutta vieraat olivat ottaneet ensimmäisen erän jälkeen opikseen. Kotijoukkue johti toista erää parhaimmillaan jo 7-3 -lukemin, mutta VaLePa marssi tekniselle aikalisälle siitä huolimatta 13-14 -johdossa. Luke Smith tasoitti erän 16-16, mutta tämän jälkeen vierasjoukkue repäisi karaten lopulta selvään erävoittoon 19-25 -lukemin.
Kolmas erä tarjosi huikeaa viihdettä
VaLePa tuli tauon jälkeen todella vahvasti kentälle. Erän alku oli tasainen, mutta teknisen aikalisän jälkeen vieraat karkasivat jo 15-22 -johtoon. Hurrikaani-Loimaa nousi tästä aina kahden pisteen päähän (20-22), mutta vierasjoukkue teki kaksi pistettä putkeen saaden neljä eräpalloa itselleen. Tomi Mutka nosti kotijoukkueen hyvällä syöttövuorollaan tasatilanteeseen ja vei erän jatkopalloille.
Kolmannen erän jatkopallot tarjosivat uskomatonta viihdettä. Kentällä käytännössä vain kolme pelaajaa tekivät pisteitä, kun kotijoukkueen parhaana palkittu Mikko Oivanen ja vierailta Urpo Sivula sekä Olli Kunnari vastasivat pisteiden teosta. Lopulta molemmilla joukkueella oli rutkasti eräpalloja. Lopulta erä meni VaLePa:lle 35-37 -lukemin.
Hurrikaanista palkeet tyhjäksi kolmannessa erässä
Neljäs erä selvästi VaLePa:n. Hurrikaani-Loimaasta paistoi aika selvästikin menetetty kolmas erä. Kentällä kotijoukkue teki turhia virheitä ja vierasjoukkue pääsi heti karkuun. Lopulta VaLePa marssi selvään 16-25 -lukemin tulleeseen erä- ja otteluvoittoon aiheuttaen keltamustille kauden ensimmäisen tappion.
”Täällä on tosi kova tasoinen sarja”
VaLePa:n parhaaksi pelaajaksi ottelussa valittiin 208cm pitkä yhdysvaltalainen keskipelaaja Tommy Carmody, 24. Carmody pelaa uransa ensimmäistä kautta ammattilaisena. Aiemmin 16 pistettä viimeistellyt pelaaja on pelannut Pepperdinen yliopistossa. Joukkueensa tekemiseen jenkki oli tyytyväinen taiston tauottua:
– Ensimmäisessä erässä Hurrikaani oli parempi. Olimme hyvällä energialla liikkeellä ja pyrimme taistelemaan vastaan. Me pyrimme pitää tasomme korkealla ja onnistuimme siinä.
Tommy Carmody kehui pelin jälkeen myös VaLePa:n passari Mikko Eskoa:
– Hän on todella hyvä passari. Pidän hänestä. Hän on todella mukava tyyppi ja hänen kanssaan on hieno tehdä töitä.
VaLePa syötti kotijoukkueelle heidän omaa lääkettään
Hurrikaani-Loimaan päävalmentaja Lauri Rantanen oli tyytyväinen joukkueensa torjunta- ja syöttöpeliin illan ottelussa, mutta syy tappiolle oli selvä:
– Torjunta- ja syöttöpeli toimi tänään. 13 torjuntaa ja 10 ässää ovat molemmat hyviä lukemia. Yleensä olemme pärjänneet vastaanotto- hyökkäyspelillä, ja tänään siinä Valepa oli parempi. Eskon Mikko pyöritti meitä tänään siihen malliin, että ei saatu heidän hyökkääjiä kuriin.
”Hävittiin paremmalle”
Hurrikaani-Loimaan hakkuri Mikko Oivanen valittiin kotijoukkueen parhaaksi pelaajaksi. ”Loppukahveilla” Oivanen myönsi VaLePa:n paremmuuden:
– Valepa pelasi tänään todella hyvän pelin. Emme pystyneet haastamaan. Hävittiin paremmalle.
– Muutamilla syöttövuoroilla kolmessa viimeisessä erässä Valepa sai tehtyä jopa kolmea pistettä putkeen ja ennen kaikkea samoilla syöttäjillä, ja sitä meitä vastaan ei tällä kaudella ole vielä tehty.
20 pistettä tehneen Oivasen mukaan VaLePa oli alkukauteen Hurrikaanin kovin vastustaja:
– Kovin vastustaja tällä kaudella. Valepan vastaanotto toimi mallikkaasti ja sitä kautta he pääsivät käyttämään keskareita paremmin kuin me, ja sitä kautta olivat meitä parempia.
Hurrikaani-Loimaa jatkaa otteluitaan ensi viikolla Bulgariassa, kun joukkue lähtee hakemaan vähintään kahta erää sekä jatkopaikkaa Dobrudja 07 Dobrichin vieraista. Mestaruusliigan kotiottelut jatkuvat joulun jälkeen keskiviikkona 28.12, kun hallitseva suomenmestari Kokkolan Tiikerit tulee viimeistä kertaa runkosarjan aikana Loimaalle.
Hurrikaani-Loimaa – VaLePa Sastamala 1-3 (21-25, 19-25, 35-37, 16-25)
Avauskokoonpanot
Hurrikaani-Loimaa: #1 (L) Jesse Mäntylä, #9 Tomi Mutka, #11 Harrison Peacock, #12 Tuomas Koppanen, #13 Mikko Oivanen, #15 (C) Matti Oivanen ja #16 Luke Smith.
VaLePa Sastamala: #1 Jacob Gyumer, #2 Urpo Sivula, #3 Tommy Carmody, #5 Timo Jokinen, #7 Mikko Esko, #10 (L) Jarmo Korhonen ja #13 Olli Kunnari.
– Hurrikaani tiedotus